Tavallisen määritelmän mukaan vieraslajin ihmiset ovat levittäneet luontaisen levinneisyysalueensa ulkopuolelle, kun taas tulokaslaji on saapunut omin jaloin, siivin tai muin konstein.
Isossa kuvassa koko Suomen luonto tietenkin koostuu tulokaslajeista, sillä vielä 10 000 vuotta sitten maamme oli paksun jäätikön peitossa. Kaikki eläimet, kasvit ja muut lajit ovat levinneet tänne sen jälkeen.
Joskus täytyy siis vetää keinotekoisiakin rajoja, jotta keskustelu helpottuisi. Sitä vartenhan termit lopulta ovat olemassa.
Esimerkiksi kasveissa muinaistulokkaiksi luokitellaan ne, jotka ovat levinneet Suomeen ihmisten myötävaikutuksella ennen 1600-luvun puoliväliä. Niitä ovat vanhat viljelykasvit ja perinteisten maatalousympäristöjen lajit: ketoneilikka, kirjopillike, puna-apila, päivänkakkara ja monet muut.
Uustulokkaita ovat 1600-luvun puolivälin jälkeen saapuneet. Ihmisten lähimenneisyydessä tuomia sanotaan vieraslajeiksi. Aikaisemmin ilman ihmisvaikutusta tulleet ovat puolestaan alkuperäislajeja.
Suomen eläimistä tulokkaita ovat esimerkiksi sakaali, rusakko ja tuhatkunta viimeisten 20 vuoden aikana saapunutta hyönteislajia. Niillä on lain suoja, sillä uusille alueille leviäminen on luonnossa normaalia ja ilmaston muuttuessa välttämätöntäkin.
Vieraslajeja ovat vaikkapa 1900-luvun amerikantuonnit: valkohäntäpeura tai -kauris, minkki, piisami ja kirjolohi. Vieraslajeista pieni osa menestyy uudessa ympäristössään niin hyvin, että niistä tulee ihmiselle tai alkuperäisluonnolle haitallisia. Lain silmissä vieraslajit ovat sikäli suojattomia, että jos ne uhkaavat kadota, niitä ei tarvitse suojella.
Aina ei ole helppoa sanoa, mihin joukkoon kukin laji pitäisi luokitella. Esimerkiksi villisikaa väitetään välillä vieraslajiksi, mutta koska se on marssinut meille kaakosta päin omin sorkin, oikeampi nimitys on tulokaslaji.
Vuonna 2014 kuitenkin julkaistiin Askolasta ja Joutsasta tehtyjä villisian luulöytöjä yli 8000 vuoden takaa. Ne osoittivat, että villisika ei olekaan tulokas, vaan vanhoja mantujaan takaisin valtaava paluumuuttaja.
Maija Karala