VSP perustaa uuden palvelukeskuksen Saloon – Uudenkaupungin ja Turun yksiköt jatkavat

0
VSP on rekrytoinut viime vuosina vauhdikkaasti uutta väkeä palvelukeskuksiin Uudessakaupungissa ja Turussa. Arkistokuva on vuodelta 2017 Turusta. Kuva: Marttiina Sairanen.

Vakka-Suomen Puhelin Oy (VSP) perustaa uuden palvelukeskuksen Saloon.

Salo IoT Campukselle tulevan palvelukeskuksen toiminta alkaa maalis–huhtikuussa. Yhtiö kertoo palkkaavansa Saloon kymmeniä uusia asiakasneuvojia.

Vakka-Suomen Puhelimella on jo entuudestaan kaksi palvelukeskusta. Ne toimivat Uudessakaupungissa ja Turussa. Keskukset työllistävät yhteensä noin 300 työntekijää.

VSP:n palvelukeskukset tuottavat monikanavaista asiakaspalvelua usealle eri toimialalle, kuten energiateollisuudelle, tapahtumamyyntiin, sosiaali- ja terveydenhuoltoalalle, matkailualalle, vähittäis- ja verkkokaupan alalle sekä rahoitusalalle. Yhtiö tekee myös vika- ja hälytyspalveluja.

– Palkkauksessa noudatamme Palvelualojen ammattiliitto Pamin asiakaspalvelu- ja telemarkkinointialan työehtosopimusta, ja bonusjärjestelmämme tarjoaa mahdollisuuden myös lisäansioihin. Työ ei ole puhelinmyyntiä, yhtiö kertoo verkkosivuillaan.

VSP järjestää Salossa useita infotilaisuuksia työpaikoista.