Ei syytä paniikkiin

0

Terveyden ja hyvinvoinnin laitos THL tiedotti ensimmäisestä Suomessa löytyneestä koronavirustartunnasta 29. tammikuuta. Ainakaan toistaiseksi maassamme ei ole todettu yhtään virukseen kuollutta.

1,4 miljardin asukkaan Kiinassa tautiin on kuollut tähän mennessä noin 2700 henkilöä. Tätä lukua ei ole syytä vähätellä, mutta viruksen vuoksi ei ole syytä myöskään panikoitua, vaikka virus on levinnyt Eurooppaan.

Globaalissa maailmassa ihmiset liikkuvat ja virukset leviävät, mutta niin myös monenlaiset valeuutiset ja tarinat. Niiden rinnalle tarvitaan faktaa, jota on onneksi sitäkin runsaasti tarjolla.

Jo nyt virus on vaikuttanut talouteen ja muun muassa autoteollisuuteen. Yle haastatteli viime viikolla aiheesta Elinkeinoelämän keskusliiton johtavaa ekonomistia Sami Pakarista. Jutussa ennakoitiin, että jos saksalainen autonvalmistaja Daimler joutuu supistamaan merkittävästi tuotantoaan, se heijastuu myös Valmet Automotiven Uudenkaupungin tehtaalle.

Koronakohun keskellä THL julkisti 20. helmikuuta tiedotteen, jonka mukaan influenssaepidemia on Suomessa vasta edessä. Tilastokeskuksen ylläpitämän kuolemansyytilaston mukaan influenssa on luokiteltu peruskuolemansyyksi keskimääriin 20–60 tapauksessa vuodessa.

Rokotteen voi ottaa vieläkin, vaikka sen antamasta suojasta ei enää ole takuita: suojan muodostumisessa kestää noin kaksi viikkoa.

Uudessakaupungissa tauti on tänä talvena edennyt hitaasti ja täällä on ollut vasta muutama influenssaan sairastunut (US 22.2.). Moni jättää influenssapiikin ottamatta.

Uuden ja toistaiseksi vielä osittain tuntemattoman viruksen opetus on sekin, että jos rokotteita on tarjolla, niitä kannattaa ottaa. Ei pelkästään oman, vaan myös muiden terveyden vuoksi.

Koronavirukseen ei ole vielä rokotetta olemassa, mutta sekin on kehitteillä.