Kaupungin kadut ovat tällä hetkellä heikossa kunnossa, koska lauha talvi ja nastarenkaat ovat kuluttaneet päällysteitä normaalia enemmän. Näin toteaa Uudenkaupungin katualueista vastaava työpäällikkö Mikko Jalonen.
– Sellaisina talvina, kun on lunta ja jäätä, on myös reikiä tiessä vähemmän ja ne reiät paljastuvat vasta kevään tultua. Nyt kaupungissa on tehty teiden paikkauksia läpi talven, Jalonen kertoo.
Tänä talvena kaupungin työmiehet ovat joka viikko kiertäneet asvalttiämpäreiden kanssa paikkaamassa katuihin tulleita reikiä.
– Ensiapuahan se on, mutta on pakko paikata, etteivät kaupunkilaisten autot vaurioidu teräväreunaisiin reikiin. Ämpäripaikkauksia on tehty vuodenaikaan nähden normaalia enemmän, Jalonen kuvailee.
Jalonen valmistelee parhaillaan kaupungin kestopäällystysohjelmaa, joka käsitellään maaliskuussa teknisessä lautakunnassa. Kaikkia kohteita ei ole vielä lyöty lukkoon, mutta lista on pitkä. Päällystyksiä on tarkoitus tehdä ympäri kaupunkia.
– Ensisijaisia kohteita ovat eniten liikennöidyt kadut ja vasta sitten tonttikadut. Ikinä raha ei riitä siihen kaikkeen, mitä haluaisimme tehdä. Kestopäällystykseen liittyvät paikkaukset käynnistyvät huhti–toukokuussa, Jalonen lisää.
Vaikka talvelta on jäänyt esimerkiksi auraukseen ja hiekoitukseen tarkoitettuja määrärahoja käyttämättä, ei niitä silti voida suoraan käyttää katujen muuhun kunnostamiseen.
– Kesällä katsotaan, olisiko järkeä tai tarvetta yrittää siirtää rahaa eri investointikohteista toiseen, mutta ei ole vielä varmaa, tarvitaanko katujen kunnostamiseen lisämäärärahaa. Kaikkea talvihoitoon suunniteltua rahaa ei kuitenkaan voida käyttää ennen syksyä, koska silloinkin sää voi yllättää ja yhtäkkiä onkin lunta ja jäätä tavallista aiemmin, Jalonen toteaa.
Kaupunki on jo valinnut urakoitsijan katujen keväistä harjausta ja pesua varten, mutta työtä ei aloiteta vielä. Katupölyä on jo jonkin verran kaupungin ilmassa, mutta sen kanssa on toistaiseksi elettävä.
– Jos yhtäkkiä tuleekin vettä ja pakkasta, niin meidän on vielä hiekoitettava. Siksi olisi turhan aikainen ajankohta katujen pesemiselle. Katupölylle emme voi tällä hetkellä mitään, Jalonen lisää.
Valtion teitä päällystetään tänä vuonna
aiempaa enemmän
Väylävirastosta kerrotaan, että tulevan kesän valtion teiden päällystysohjelma on valmisteilla ja päällystyskohteet julkaistaan maaliskuun lopussa. Valtiolla on rahaa teiden päällystämiseen jonkin verran enemmän kuin viime vuonna. Tänä vuonna Väyläviraston päällystysohjelman kohteissa on hieman aiempaa enemmän alemman tieverkon kohteita.
Viime vuosina päällystyksiä on keskitetty voimakkaasti vilkasliikenteisen tieverkon parantamiseen ja päätieverkon kunto onkin Väyläviraston mukaan yleisesti ottaen hyvä.
Suurimmat ongelmat ovat vähäliikenteisellä tieverkolla, johon ei ole pystytty viime vuosina satsaamaan juuri lainkaan. Tänä vuonna tavoitteena on saada hieman parannusta myös hiljaisemmalle tieverkolle.