Kaupunki suunnittelee yhteisöllistä työtilaa pienyrittäjille

0
Uudenkaupungin kaupunki hankkii tiloihin kalusteet eli esimerkiksi työpöydät ja kaapistot. Myös nettiyhteys hoituu kaupungin kautta

Uusikaupunki suunnittelee tukevansa alueen yksinyrittäjiä tekemällä kaupungin keskustaan yhteisiä työtiloja. Tavoitteena on luoda erityisesti uusia yrittäjiä palveleva matalan kynnyksen yhteisöllinen työtila.

Kaupunginarkkitehti Leena Arvela-Hellén kertoo, että co-working -tilaa eli yhteisöllistä työtilaa suunnitellaan Alisellekadulle entisen Euromarketin tiloihin, jossa toimi aiemmin apteekki.

– Tilaan suunnitellaan vähintään kymmentä työpistettä ja neuvotteluhuonetta. Lisäksi tiloihin tulee puheluiden hoitamista varten yksityisyyden turvaava tila sekä tarvittavat sosiaalitilat, Arvela-Hellén lisää.

Jos suunniteltu remontti etenee aikataulussa, niin tila tulisi pienyrittäjien käyttöön jo maalis–huhtikuussa. Kaupunki on keskustellut asiasta alueen yrittäjien ja Ukipoliksen kanssa ja tarkoituksena on helpottaa yrittäjäksi lähtemistä.

– Kaupungin tarjoama työtila toimisi myös kannustimena yritystoiminnan aloittamiseen. Kenenkään ei tarvitse jäädä yksin, vaan tätä kautta yksinyrittäjät saisivat työkavereita. Yhteiset työtilat voisivat luoda uudenlaisia sosiaalisia suhteita ja yhteistyötä eri yrittäjien kesken, Uudenkaupungin elinkeinojohtaja Jarkko Heinonen kertoo.

Kaupunki hankkii avoimiin tiloihin kalusteet eli esimerkiksi työpöydät ja kaapistot. Myös nettiyhteys hoituu kaupungin kautta. Kulku yhteisiin työtiloihin olisi Liljalaaksonkadun puolelta. Oveen olisi tarkoitus asentaa sähkölukko ja tila olisi käytettävissä ympäri vuorokauden.

– Vaikuttaisi siltä, että tilalle olisi jo olemassa kysyntää. Sen verran aiheesta on herännyt keskustelua ja tullut jo kyselyitäkin, Heinonen lisää.

Heinonenei vielä tarkkaan osaa sanoa suunnitellun työtilan kustannuksista. Kaupunkisuunnittelu on jo hankkinut tilan arkkitehtisuunnitelman Ark’Aboa-arkkitehtitoimistolta ja LVI-suunnitelman Aerplan Oy:ltä. Näiden yhteinen kustannusarvio ilman arvonlisäveroa on vajaat 8 000 euroa.

– Puhutaan kokonaisuudessaan muutaman kymppitonnin investoinneista. Sillä synnytetään yrittämisen henkeä ja pöhinää kaupungin keskustaan. Yhteisellä työtilalla luodaan pitkällä tähtäimellä hyvää, mutta sitä ennen on tehtävä alkuinvestointeja, Heinonen lisää.

Heinonen korostaa, että tila on vielä suunnitteluasteella ja kaupunginhallituksen on hyväksyttävä viranhaltijapäätöksiä lukuun ottamatta kaikki tilan kustannukset.