Kesätyö on investointi tulevaisuuteen

0

Nuorille varma kevään merkki on kesätyöpaikkojen hakeminen. Tällä seudulla on tarjolla töitä muun muassa erilaisissa myyntitehtävissä, hoiva-alalla, ravintoloissa, puutarhoissa ja teollisuudessa.

Valmet Automotive tarjoaa tänä vuonna ennätysmäärän kesätyöpaikkoja koululaisille ja opiskelijoille. Tarjolla on 150 työpaikkaa monenlaisiin töihin.

Suomen suurimmassa tehtaassa on paikkoja muun muassa tuotannon ja kunnossapidon tehtäviin. Korkeakouluopiskelijat voivat hakea tekniikan, logistiikan ja kaupallisen alan töitä. Haut ovat helmi-maaliskuun aikana.

Valmet Automotiven henkilöstöjohtaja Tomi Salo kertoo yhtiön tiedotteessa, että kesätyöpaikat ovat osa yrityksen yhteiskuntavastuuta. Taustalla on myös halu löytää nuoria, joille kesätyöstä saattaa avautua polku vakituiseen työsuhteeseen.

Suomen ennätyksen rekrytoinnissa tehnyt yritys tietää, että tulevaisuuteen kannattaa sijoittaa.

Yritykset eivät tietenkään hae kesätyöntekijöitä pelkästään hyvän tahdon eleenä, vaan heitä tarvitaan, että hommat saadaan sujumaan lomasesonkina. Ilman nuoria ja innokkaita sijaisia moni yritys olisi pulassa.

Vastuullinen kesätyö on nuorelle avartava ja tärkeä elämäkokemus. Lyhytkin työjakso on arvokas.

OP Lounaisrannikon Kesäduuni OP:n piikkiin -kampanjassa kumppanina ovat alueen yhdistykset. Ne voivat pankin tuella tarjota nuorille ensimmäisen kesätyöpaikan kahdeksi viikoksi. Yhdistys tarjoaa työpaikan ja pankki lahjoittaa nuoren palkan.

Pankin ajatuksena on, että kesätöissä nuoret oppivat myös taloustaitoja. Lounaisrannikon OP:n toimitusjohtaja Juha-Pekka Niemisen mukaan pankki haluaa tällä tavalla myös tukea toimialueensa yhdistysten tärkeää toimintaa.

Hommat voivat olla monenlaisia, esimerkiksi urheiluseuran tai kyläyhdistysten kesätapahtumien järjestämiseen osallistumista, some- markkinointia, puutarhatöitä tai seuraa senioreille. Idea on loistava, ja toivottavasti yhdistykset tarttuvat siihen.