Olen ollut holtiton ja välinpitämätön huoltaja. Olen halunnut pärjätä mahdollisimman pienillä sijoituksilla enkä ole jaksanut ottaa asioista selvää. Vaikka olen yrittänyt uskotella itselleni, että epäonnistumiseni kasvattajana ovat olleet vain huonoa tuuria, on tullut korkea aika myöntää totuus: en ole koskaan oikeasti yrittänyt onnistua.
Näistä epäonnistumisistani ovat kärsineet niin esikot, begoniat, tulilatvat, ruukkuruusut kuin jopa mehikasvini ja kaktukseni, joita ei kai pitäisi edes pystyä tappamaan. Minulle se ei ole ollut haaste eikä mikään. Saman kohtalon käsittelyssäni ovat kokeneet myös sellaiset viherkasvit, joiden nimiä en muista tai joiden nimiä en alun perin vaivautunut edes selvittämään.
Sen sijaan, että olisin perehtynyt kasveihini, keskityin keksimään niille nimiä. En sisäistänyt, että voidakseen hyvin kasvi vaatisi muutakin kuin sen, että nimeän sen Birgitiksi ja asetan sen ikkunalaudalle silmääni miellyttämään.
Viherkasvi kodissani tarkoittaa, että olen kunnon aikuinen. Kuvittelen, että kasvin ostaminen parantaa elämänlaatuani ja kotini fengshuita oleellisesti ja tekee minusta samalla paremman ihmisen. Kukkakauppojen kostean raikas tuoksu rauhoittaa mieltäni, joten miksen haluaisi tuoda samaa tunnelmaa kotiini.
Usein mielikuvani kotini seesteisyydestä ja itsestäni vastuullisena aikuisena ei kestä kovin pitkään. Illuusio murenee viimeistään siinä vaiheessa, kun heitän epämääräiseksi kasaksi nuutunutta esikkoani menemään.
En käsitä, miksei intoni kasvien hankkimiseen ole jo lopahtanut, vaikka kasvieni kuolleisuusprosentti on pysynyt täydessä sadassa. Haluaisin niin kovasti olla sellainen lempeä kasvivanhempi, joka pystyy huolehtimaan itsensä lisäksi muistakin elollisista olennoista kodissaan. Siispä hoivaviettini ajoi minut jälleen kerran ottamaan huomaansa uuden uhrin, lyyraviikunan. Se nökötti niin yksinäisen näköisenä alennuslappu kyljessään, etten voinut jättää sitä kauppaan.
Olen kuitenkin hieman toiveikkaampi kuin ennen, vaikken vieläkään omista edes kastelukannua, puhumattakaan kasvilampusta. Olen ottanut selvää lyyraviikunan tarpeista ja saanut hyviä käytännön neuvoja lähipiiriltäni. Olen sijoittanut kasvin kotini valoisimmalle paikalle.
Aiempaa vastuullisempana kasvivanhempana olen myös pyrkinyt olemaan hereillä ja avaamaan verhot heti auringonnousun aikaan, jotta lyyraviikunani saisi kaiken mahdollisen päivänvalon. Olen kaikin tavoin yrittänyt eläytyä kasvini sisäiseen maailmaan: jos olisin talvilevossa oleva lyyraviikuna, mitä haluaisin? En halua kehuskella, mutta toistaiseksi tämä Kasviksi nimeämäni kasvi on pysynyt elossa jo peräti kolme viikkoa.
Saana Viinikkala
toimittaja