Lottovoittaja on länsisuomalainen mies

0
Voittorivi pelattiin Ketunkallion R-Kioskilla.

Veikkaus tiedotti maanantaina, että Suomen suurimman lottopotin eli 15,6 miljoonaa on voittanut länsisuomalainen mies. Voittokuponki pelattiin Uudenkaupungin Ketunkallion R-Kioskilla.
– Elokuvan jälkeen katsoin Loton oikean rivin. Tunnistin heti, että yhdestä rivistä on mennyt useita numeroita oikein. Aluksi katsoin, että siinä on kuusi oikein, mutta sehän olikin seitsemän oikein, kertoi voittaja.

Lottovoittajamies kuvaili, että olotila muuttui saman tien epäuskoiseksi. Ajatukset selkenivät vähitellen ja sen jälkeen hän teki voittojaon tarkastuksen Veikkauksen verkkosivuilta.
– Huomasin, että arvonnassa on vain yksi täysosuma. Jostain syystä yö oli sen jälkeen unen suhteen aika huono, lottovoittaja paljasti.

Ennätyspotin voittanut mies on jo kertonut perheenjäsenilleen lottovoitosta ja sukulaiset ovat suurvoitosta ilahtuneita. Suurempia suunnitelmia voittorahojen käyttöön ei ole vielä mietitty.
– Ei tätä edes ihan ymmärrä, että kuinka paljon rahaa on nyt voittanut. Nyt on aikaa miettiä. Rauhassa mennään eteenpäin, hän totesi.

Voittaja kertoo pelanneensa Lottoa lähes koko aikuisikänsä. Vuosien varrella riveissä numerot eivät ole vaihtuneet, tosin numerot ovat valikoituneet sattumalta, eikä niillä ole mitään suurempaa merkitystä.
– Onneksi nyt kolahti. Jatkossa ei enää tarvitse raha-asioita miettiä, totesi voittaja.