Lukiolaisten kuvataidetta esillä Runonkulmassa

0
Roosa Holvitie (vas.) ja Eevi Kivistö suorittavat kuvataiteen lukiodiplomeja. Holvitien töissä purjealus kulkee kohti katsojaa hieman erikoisemmissa kehyksissä. Kivistön omakuvassa on pohdittu astrologian merkitystä.

Runonkulman Gallerian helmikuun näyttely antaa tilaa Uudenkaupungin lukion kuvaamataidon opiskelijoille. Töitä on neljän syventävän kuvataiteen kurssin opiskelijoilta ja mukana on myös kaksi työtä lukion kuvaamataidon diplomin suorittajalta. Esimerkiksi piirustus- ja grafiikkakurssin lyijykynätöiden teemana on muodonmuutos ja näkymä toisesta maailmasta.

– Kävimme töitä varten läpi lyijykynän valööritekniikkaa ja varjostusta. Esillä on myös taidegrafiikkaa, jotka on tehty kuivaneulatyönä kuparilaatalle. Niiden avulla olemme vedostaneet näyttelyn seinille erilaisia eläimiä, lukion kuvaamataidon opettaja Mervi Levanen kertoo.

Lukion tokaluokkalainen Jessi Kiiski toi esille näyttelyyn piirustus ja taidegrafiikka -kurssin työn, jossa hän on piirtänyt lyijykynällä muotokuvan menneen maailman elokuvatähdestä.

– Tein muotokuvan yksi yhteen mallin kanssa ja lisäsin työhön kukkia. Kukat kertovat muodonmuutoksesta ja työni nimi onkin Kehosta luonnoksi, Kiiski kuvailee.

Maija Junnila teki taiteen monet maailmat -kurssia varten työn, jossa viideltä eri taiteen aikakaudelta olevat hahmot on sijoitettu nykyaikaan.

– Otin antiikin kreikasta, renessanssista, faraoiden ajalta, barokista ja kubismin taidesuuntauksesta hahmoja, jotka maalasin poliisilaitoksen tunnistusriviin seisomaan. Tein työni vesivärikynillä, joten hahmojen yksityiskohdat olivat hieman hankalia toteuttaa, Junnila kertoo.

Eveliina Tuomisto kaiversi kuparilaatalle yöperhosia, jotka hän vedosti näyttelyä varten eri väreillä. Näyttelyyn hän toi myös kamerataiteen työnsä, jossa tehtävänantona oli kokeilla erilaisia valotuksia.

– Halusin kuvata vahvaa ja kaiken läpikäynyttä henkilöä, joten kuvasin töihini ystävääni Maijaa eri ympäristöissä, Tuomisto sanoo.

Roosa Holvitie ja Eevi Kivistö suorittavat lukion kuvaamataidon diplomeja. Kivistön tehtävänanto oli omakuva ja hän toteutti sitä tähtikarttojen avulla.

– Tutkin astrologiaa työhöni liittyen ja mietin samalla, että miten ihmisen identiteetti muodostuu. Selvitin omien tähtimerkkieni sijainnit ja löysin hauskan tavan tehdä diplomityötäni. Maalasin oman tähtikarttani ja tutkin samalla itseäni, Kivistö paljastaa.

Holvitie lähti maalaamaan täysissä purjeissa ohi viestitulien matkaavaa purjevenettä sekä tyyliteltyä maailmankarttaa. Purjevenemaalauksen kehykset tuovat työhön lisää liikkuvuutta, koska niihin on lisätty myös valtoimenaan pullisteleva oksa.

– Isäni teki kehykset, mutta minä suunnittelin ja kipsasin oksan sopimaan kehyksiin. Työn kehys edustaa maailman rikkonaisuutta. Kokonaisuudesta tuli oikein onnistunut, Holvitie lisää.

Lukiolaisten kuvataidenäyttely on esillä Runonkulman Galleriassa 28.2. asti.