Matkalla pohjoiseen

0

Pääsiäisenä 1988 pääsin ensimmäistä kertaa Lapin lumille. Sittemmin pohjoisen hiihtokeskuksia tuli kierrettyä vanhempien, velipojan, tuttavien ja sukulaisten kanssa säännöllisesti. Lapin kesääkin on käyty katsomassa, mutta selvästi harvemmin kuin valkeita nietoksia.

Muutaman kerran matka on taittunut junalla, muuten omalla autolla. Kertaakaan en ole lentänyt Lappiin. Lapsena matka taisi tuntua jonkinlaiselta seikkailulta. Aika on saattanut kullata muistoja, mutta en muista hokeneeni koko tuhatta kilomeriä ”koska ollaan perillä”.

Aikuisiällä lappeiluun tuli muutaman vuoden paussi, viimeiset 15 vuotta pohjoisessa on käyty taas vuosittain. Lapsenikin ovat käyneet syntymästään lähtien Levillä kerran tai kaksi talvessa. Ennätyslumien keskeltä kirjoitin tätäkin kolumnia.

Aiemmin mietittiin taukojen pituutta ja tuijotettiin kelloa, jottei ajoaika lumille venyisi liian pitkäksi. Perille piti päästä mieluummin vähän nopeammin kuin edellisellä kerralla, vähän kuin juoksulenkillä. Sen vuoksi, ja turhien kulujen välttämiseksi, matkalla yöpyminen ei ole ollut vaihtoehto. Perjantaisin on tehty normaali työpäivä, tultu kotiin viiden-kuuden maissa illalla, pakattu auto ja ajettu samoilla silmillä yön yli pohjoiseen. Lohjalle muutettuani vielä usein ensin Uuteenkaupunkiin ja sitten tuttua kasitietä ylös. Järkevää?

Matkalla on sattunut monenmoista. Peltipoliisit ovat räpsyneet, jollakin on loppunut löpö, jonkun auto on vaatinut korjauspalveluja ja itse olen kertaalleen ostanut Oulussa uuden suksiboksin vanhan laatikon kannen lennettyä taivaan tuuliin. Se niistä kulujen säästöistä.

Lasten ollessa pieniä, saattoi aikataulut paukkua. Pahimmillaan 100 kilometrin matkaa taitettiin vatsavaivaisen vauvan kanssa kolme tuntia. Puolituntia pysähdyksen jälkeen saattaa iskeä seuraavan matkalaisen kakkahätä. Useammin kuin lasten vuoksi, pitää nykyisin ajaa tiensivuun kuljettajan tarpeiden takia. Kun lähtiessä juo kaksi ja ensimmäisen 150 kilometrin aikana toiset kaksi kuppia kahvia, tekee tiukkaa selvitä Jyväskylään ennen varikkokäyntiä.

Olenkin opetellut suhtautumaan matkaan uudella tavalla. Matkasta voi nauttia siinä missä kohteestakin. Kun taipaleella voi tulla vettä kaatamalla, koripallon kokoisia räntärukkasia tai lunta sakeasti kuin sääskiä juhannuksena, on aivan sama, käyttääkö matkustamiseen taukoinen 12, 13 vai jopa 14 tuntia. Saapumispäivänä ohjelmassa tuskin on matka-ajasta riippumatta juuri muuta kuin kauppa- ja saunareissu.

Muu matkaseurue on perinteisesti viettänyt aikaansa kännyköillä ja kuskina olen taittanut matkaa aika lailla omissa oloissani. Viime vuosina olen löytänyt Yle Puheen podcastit. Pienellä lapinlisällä voin sanoa, että toisinaan toivoisi matkan olevan hieman pidempikin.

Tuntureilla aika menee kuin siivillä. Jokin lumo täällä pohjoisessa vetää puoleensa. Kroppa tosin on kovilla, kun arjen kiireistä ja Etelä-Suomen jatkuvasta lokakuusta johtuen koko vuoden talviurheilut flunssineen rypistää yhteen viikkoon. Jos eläkkeelle selviän hengissä, ehkä viimeistään silloin edes kaksi viikkoa putkeen.

Marko Pitkäranta

uusikaupunkilainen

Lohjalla ja Levillä

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here