Vaahtoa syntyy, kun virtaus tai aallokki kirnuaa veden sisään ilmakuplia. Periaate on siis sama kuin kermavaahtoa vatkatessa.
Pelkkä vesi ei toki vaahtoa kovinkaan hyvin, vaikka sitä kuinka vatkaisi. Tilanne on toinen, jos veteen on sekoitettu pintajännitettä alentavia aineita. Kemian termi sellaiselle on tensidi – sanan voi bongata useimpien pesuainepullojen kyljestä, sillä vaahtoamisen lisäksi tensidit edistävät lian irtoamista. Vanhin ihmisen keksimä tensidi on tietenkin saippua.
Luonnonvesien vaahdottuminen voi joskus johtua jätevesien mukana tulleista tensideistä, mutta niitä syntyy myös luonnossa. Esimerkiksi turvesoilta vesiin huuhtoutuvalla ruskealla humuksella on vaahdottava vaikutus. Turpeenottopaikalta alajuoksulle päin voikin nähdä hurjannäköisiä ruskeita vaahtomöykkyjä.
Myös eräät vesissä elävät levät, bakteerit ja sienet voivat tuottaa ja vapauttaa veteen tensidejä ja saada aikaan vaahtoa aivan puhtaissa ja kirkkaissakin luonnonvesissä. Ne eivät ole haitallisia, vaan osa vesistöjen normaalia lajistoa.
Niillä on siihen hyvä syykin. Nämä eliöt eivät osaa uida, lentää tai ryömiä paikasta toiseen, vaan ne leviävät uusiin vesiin muodostamalla mikroskooppisen pieniä itiöitä, jotka sitten tarttuvat vesilintujen vatsaan ja jalkoihin ja siirtyvät lentotaksilla pitkienkin matkojen päähän.
Vapaasti vedessä killuvan itiön mahdollisuudet osua lintuun ovat sangen huonot. Sen sijaan vaahtolautan läpi uiva sorsa on yltä päältä vaahdossa, ja sen mukana kyytiin pääsee suuria määriä itiöitä.
Hyvällä onnella voi käydä niinkin, että kova tuuli repii vaahdosta paloja ja itiöt nousevat ilmojen teille ilman lintujakin. Mikroskooppisten itiöiden on havaittu matkustaneen jopa planeetan toiselle puolelle, kun ne kerran pääsevät tuulen matkaan.
Maija Karala