Viime viikolla kerrottiin, että numerot palaavat peruskoululaisten todistuksiin ensi syksynä viimeistään neljänneltä luokalta lähtien. Tähän asti joissakin kouluissa oppilaat ovat saaneet ensimmäiset numerot vasta seitsemännellä luokalla.
Selailin omia vanhoja todistuksiani, jotka löysin yllättävän helposti. Äiti oli laittanut kaikki todistukset nätisti kirjekuoreen ja antoi sen sitten joskus minulle kaappeja siivotessaan.
Neljän ensimmäisen peruskouluvuoden aikana todistuksissa oli vain rasteja ruuduissa, mutta viidenneltä luokalta lähtien arvostelu tapahtui numeroina.
Ensimmäiset todistukset näyttivätkin varsin hyviltä, vaikkakin numerosarja oli melko tylsä. Ilmeisesti minun kohdallani oli säästösyistä käytetty vain kahdeksikkoja ja yhdeksikköjä, sillä 6. luokan todistuksista ei muita numeroita löytynyt.
Yläasteella jouduin tottumaan enemmän myös seiskoihin, ja hieman yllättäen kahdeksannella luokalla muutama kymppikin oli päässyt rikkomaan sarjaa.
Näillä eväillä ainoa vaihtoehto oli lukio, sillä käytännön töihin minusta ei oikein ole koskaan ollut. Olin mahdollisesti ainoa vuonna 1983 syntynyt poika Someron yläasteella, joka ei ottanut yhtään valinnaista teknisen työn kurssia.
Numeroiden paluun lisäksi yksi koulutuksen puheenaiheista on ollut korkeakoulupaikkojen jako. Nykyisin suositaan ensimmäistä kertaa ammattikorkeakouluihin tai yliopistoihin hakevia ja lukion päästötodistuksella on suurempi arvo.
Tällä tietysti pyritään nopeuttamaan nuorten pääsyä työelämään, mutta hieman myös ihmetyttää, mitä tapahtuu heille, jotka eivät ensimmäisellä, toisella tai kolmannellakaan yrityksellä saa koulupaikkaa. Heidän mahdollisuutensa heikkenevät jatkuvasti ja lopulta on vaihdettava alaa, jos mielii tulla toimeen.
Ilmeisesti tarkoitus on, että nuoret päättäisivät tulevaisuudestaan mahdollisimman nuorina. Minulle lukioon mennessä ei ollut vielä mitään käsitystä mitä haluaisin myöhemmin tehdä.
Hölmönä kuvittelin osaavani matemaattisia aineita, mikä kostautui viimeistään toisena lukiovuotena, kun jouduin näkemään ihan uudenlaisia numeroita todistuksessani. Yksi nelonenkin jäi kummittelemaan todistukseen.
Lukion jälkeen en heti hakenut minnekään, sillä edessä oli armeija. Sen aikana hain pääsykokeisiin lähinnä siksi, että pääsisin päivän aikaisemmin pois metsäleiriltä ja lopputuloksen voi arvata.
Omaksi pelastuksekseni koitui lopulta Keski-Suomessa sijaitseva kansanopisto, jossa opin paitsi itsenäiseksi ihmiseksi, sain myös ihan oikeita yliopisto-opintoja kasaan. Paikka ja ihmiset olivat niin mukavia, että viihdyin siellä toisenkin vuoden. Kun lopulta pääsin yliopistoon sisään, oli samalla vuosikurssilla osa jo kolme vuotta minua nuorempia.
Onneksi ikä on vain numero, eivätkä numerot ratkaise joka asiaa. Minun todistuksianikaan ei ole kukaan tullut kyselemään.
Risto-Matti Kärki
tuottaja