Viime vuonna syntyneet rauliolaiset yhteispotretissa läheisineen. Vasemmalta Sara, Oskar ja Emri Haser, Ossi ja Väinö Pirilä, Anette Lindström ja Venla Pirilä.
Raulion kyläyhdistyksen eli virallisesti Raulion seudun Pienviljelijäyhdistyksen perinteinen laskiaissunnuntain juhla oli yhdessä mielessä kaikkea muuta kuin perinteinen. Yhdistyksen pitkäaikainen puheenjohtaja Kai Lindegren joutui nimittäin toteamaan, että tapahtuma järjestettiin nyt ensimmäisen kerran ilman lunta.
– Laskiaisperinne on jatkunut Rauliossa jo ainakin 15 vuotta ja aina on ollut edes jonkin verran lunta. Nyt sen puute yritettiin sitten korvata muilla aktiviteeteilla, mutta eihän laskiaiseen kuuluvaa mäenlaskua voi oikeasti millään korvata. Ei edes erilaisilla peleillä, joista pyhämaalaisen Jarkko Kleemolan kehittämä Niksnakkell taitaa olla uniikki koko maailmaa ajatellen, Lindegren myönsi.
Yksi oleellisesti Raulion laskiaistapahtumaan kuuluvista perinteistä on edellisen vuoden aikana kylään syntyneiden lasten muistaminen. Tällä kertaa muistolahjansa saivat Emri Haser ja Väinö Pirilä .
– Lahjakassissa on myös kirjekuori, jonka sisällön vanhemmat voivat käyttää halunsa mukaan tuoreen rauliolaisen hyväksi, Kai Lindegren paljasti.
Laskiainen keskittyi Pienviljelijäyhdistyksen hallinnoiman Myllylän pihapiiriin, jonka keskeiset elementit ovat talkoilla rakennettu Myllytupa ja Tykkihalli. Varsinaista tykkiä Rauliossa ei kuitenkaan ole, mutta soppatykki kuitenkin.
Tuttuun tapaan sieltä ammennettiin kaikille kuumaa hernesoppaa ja Myllytuvassa oli puolestaan tarjolla kaffetta ja känttyä.
– Pienviljelijäyhdistyksessä on kaikkiaan 114 jäsentä ja toimintaa on ilo kehua erittäin aktiiviseksi. Tienvarsien siivoukset ovat levinneet täältä muuallekin Pyhämaahan ja lisäksi järjestämme yhdessä tupailtoja ja käsityöiltoja. Halukkaat voivat harrastaa yhteisissä tiloissa vaikkapa kankaankudontaa, pellavatöitä ja tai kahvipussikassien tekemistä, puheenjohtaja luetteli.
Asko Tanhuanpää
Viime vuonna syntyneet rauliolaiset yhteispotretissa läheisineen. Vasemmalta Sara, Oskar ja Emri Haser, Ossi ja Väinö Pirilä, Anette Lindström ja Venla Pirilä.
Tuula Kuurne esitteli alpakoitaan Kari Kumlanderille ja Sinikka Vainio-Puhjulle. Alpakat vasemmalta oikealle Bella, Cello, Hera ja Fuksia.
Pienviljelijäyhdistyksen puheenjohtaja Kai Lindegren ei muista, että laskiaistapahtumaa olisi koskaan ennen järjestetty ilman lunta.
Tarja Salmi (vas.) ja Laura Pohjola keksivät lämmitellä kohmettuneita sormiaan lämpöä hohkaavan soppatykin päällä.
Sisko Wellenius (vas.) tarjoili kahvia ja pullaa nuorisotyönohjaaja Rose-Marie Virolaiselle. Takana odottaa vuoroaan Pyhämaan kappalainen Juhani Kapiainen.
Laskiaissunnuntain vietto alkoi Pyhämaan kappalaisen Juhani Kapiaisen johdolla järjestetyllä ulkojumalanpalveluksella. Taustalla Myllylän Tykkihalli.
Tunnistustehtävän esine tuotti päänvaivaa erityisesti naisosanottajille. Paljastettakoon, että kysymys on traktorin eli tarkemmin pikku-Valmetin vesipumpusta.
Laskiaissunnuntain vietto alkoi Pyhämaan kappalaisen Juhani Kapiaisen johdolla järjestetyllä ulkojumalanpalveluksella.
Raulion seudun Pienviljelijäyhdistyksen puheenjohtaja Kai Lindegren ja hallituksen jäsen Terhi Toivonen antoivat perinteisen muistolahjan viime vuonna syntyneelle Emri Haserille, joka oli matkassa vanhempiensa Saran ja Oskarin kanssa.