Rikoksen uhrit kaipaavat auttajia

0

Tällä viikolla vietetään Kansainvälistä rikosuhriviikkoa ja Euroopan rikosuhrijärjestöt muistuttavatkin rikosten uhrien oikeuksista tukeen ja neuvontaan. Tilastojen mukaan esimerkiksi verkossa tapahtuvat kunnianloukkaukset tai rakkaushuijaukset ovat kasvussa.

Suomessa rikosten uhreja tukee Rikosuhripäivystys, jonka palveluita käytti viime vuonna koko Suomessa 18 100 asiakasta. Määrä on 27 prosenttia enemmän kuin vuotta aiemmin. Viidennes käyttäjistä oli miehiä ja loput naisia. Uudessakaupungissa ei ole enää joka toinen viikko olevaa Rikosuhripäivystystä, mutta tännekin voi soittaa ja sopia oman tukiaikansa. Viime vuonna vastaanotolla kävi 14 uusikaupunkilaista, mutta puhelimen tai verkon kautta tehtyjä yhteydenottoja oli enemmän.

Koko Suomen Rikosuhripäivystyksessä on tällä hetkellä mukana yli 500 vapaaehtoista. Rikosuhripäivystys kouluttaa kevään aikana uusia vapaaehtoisia ympäri Suomen. Uusikaupunkilaisille lähin koulutus järjestetään Raumalla. Helpointa rikoksen uhrin auttaminen on silloin, kun uhri ja auttaja asuvat lähellä toisiaan. Uhrin on usein päästävä häpeän tunteesta yli, ennen kuin hän uskaltaa pyytää tai vastaanottaa apua.

Kasvokkainen kohtaaminen on monin tavoin arvokkaampaa kuin verkon kautta annettu tuki. Kuka tahansa voi joutua rikoksen uhriksi ja kuka tahansa voi auttaa. Uhrin avunpyyntö ja auttajaksi lähteminen vaativat molemmat rohkeutta.