Hyvällä paikalla, esimerkiksi muinaisrannalla, jossa kivenmurikoita riittää metrien syvyyteen, voi talvehtia vieri vieressä tuhansiakin käärmeitä, sisiliskoja ja sammakoita. Viime vuosikymmeninä joukot ovat tosin monin paikoin harventuneet huolestuttavasti.
Siellä ne nukkuvat kuolemankaltaista unta, kunnes kevätaurinko lämmittää piilopaikkaa ja herättää eläimet kevääseen. Lajista, sukupuolesta ja alueesta riippuen ne lähtevät tavallisesti liikkeelle maalis-toukokuussa.
Näin siis teoriassa. Tänä vuonna matelijoiden ja sammakkoeläinten (joista käytetään yhteisnimeä herpit) talvehtiminen ei ole mennyt ihan niin kuin Strömsössä.
Korkeat lämpötilat ja vesisateet ovat ajaneet sammakoita ja kyitä liikkeelle pitkin talvea – eikä pelkästään täällä Lounais-Suomessa, vaan Itä-Suomea ja Pohjois-Pohjanmaata myöten, kertovat paikallislehtien julkaisemat havainnot.
Herpit lähtevät suojaisista talvipesistään, mutta eivät kuitenkaan onnistu pääsemään kesäisiin ruumiinlämpöihinsä. Ne ovat hitaita ja kankeita, helppoa saalista linnuille tai ketulle ja alttiita jäämään auton alle. Seuraava pakkasyö jäädyttää avomaastoon jääneen herpin helposti kuoliaaksi.
Vaarat vältettyäänkin talvella herännyt herppi on edelleen pulassa. Herpit selviävät talvesta kesän ja syksyn aikana keräämiensä rasvavarastojen turvin. Vararavinnon määrä on kuitenkin mitoitettu horroksen mitättömän pieneen kulutukseen eikä ympäriinsä hortoilun vaatimaan energiamäärään.
Esimerkiksi kyylle ottaa ohraleipä, jos talvella on liian lämmin horrostaa, mutta liian kylmä saalistaa. Kankea käärme ei saa saalista kiinni, ja jos sillä sattuisikin käymään onnenpotku, ei lämpö riitä ruoansulatuselimistön toimintaan. Vatsaan sulamatta jäävä ruoka voi olla hengenvaarallista jo itsessään.
Keski-Euroopassa elää samoja matelija- ja sammakkoeläinlajeja, ja siellä ne ovat sopeutuneet leutoihin talviin. Ilmasto kuitenkin muuttuu niin nopeasti, että suomalaiset, vuosituhansia kylmemmissä keleissä eläneet eläimet ovat pulassa.
Maija Karala