Jos haluaa nähdä koskikaran, viimeistään näihin aikoihin kannattaa lähteä katselemaan koskia ja muita kivisiä virtapaikkoja. Maaliskuussa karat alkavat suunnata jo takaisin pohjoisia pesimäseutujaan kohti.
Suomessa on talvella yli kymmenkertainen määrä koskikaroja verrattuna kesäkuukausiin. Kesällä koskikara on lähinnä Lapin virtavesien harvinainen pesimälintu.
Talvella niitä kuitenkin saapuu meille tuhatmäärin Pohjois-Ruotsista ja etenkin Norjasta. Koskikara on Norjan maisemille niin tunnusomainen, että se on maan kansallislintu.
Suomessa pesiviä koskikaroja on niin vähän ja niiden pesimäpaikat niin syrjäisiä, että lintujen määrästä ei ole tarkkaa käsitystä. Tavallisimmin arvioidaan, että pesiviä pareja olisi noin 300. Määrä ei ole ainakaan kasvussa.
Viimeisen vuosisadan aikana koskikarojen elinalue näyttää selvästi kutistuneen. Koskikara sijoitetaankin Suomessa uhanalaisten lajien lievimpään luokkaan, vaarantuneeksi.
Voi olla, että ilmaston lämpenemisellä on tekemistä koskikarojen hitaan hupenemisen kanssa. Koskikaroja elää Euroopan vuoristoissa ja jopa Himalajalla, mutta kaikkialla ne ovat viileiden ympäristöjen asukkeja. Lämpenemisen tieltä niiden täytyy vetäytyä pohjoiseen tai ylös vuorten rinteitä.
Välittömiä vaikutuksia on vesivoimaloilla ja turpeenotolla. Vesivoimaloiden alle on jäänyt koskia, jotka aikoinaan toimivat koskikarojen pesimis- ja talvehtimispaikkoina. Turpeenoton ja muun ihmistoiminnan aiheuttama vesien pilaantuminen puolestaan voi tappaa vesihyönteiset, joita koskikara tarvitsee elääkseen.
Pohjoisessa koskikaralla on riesanaan vielä innokkaita turisteja. Samat kosket, joissa karat pesivät, ovat nimittäin myös vapaa-ajankalastajien suosiossa. Häirintä voi pilata linnun pesinnän.
Virtavesien suojeleminen sekä pohjoisessa että täällä etelässä auttaa koskikaran lisäksi montaa muutakin ahdingossa olevaa eläintä. Ne eivät ole turhan ronkeleita: koskikarat, saukot ja meritaimenet elävät vaikka keskellä taajamaa, jos vesistä vain pidetään huolta.
Maija Karala