
Ensimmäisen parin viikon siivousurakan jälkeen alkaa näyttää toiveikkaalta, mutta tehtävää on edelleen paljon. Perjantaina 6.3. paikalle avautuu nuorten toivoma oleskelutila, aluksi kokeiluluontoisesti.
Viime marraskuussa nuoret luovuttivat kaupungille aiheesta adressin ja vain muutamaa kuukautta myöhemmin ollaan jo tilan avajaisten kynnyksellä. Asian joutuisa eteneminen tuntuu 15-vuotiaasta Juulia Korpelasta ja 14-vuotiaasta Katri Penttilästä hienolta.
– Tämä on tosi jännää. En osannut kuvitella, että jotain tapahtuisi näin nopeasti, Korpela myöntää.
Asta Engström sanoo vastaavien ketterien kokeilujen olevan mahdollisia, kun infra on valmiiksi olemassa, mukaan lähtee aktiivisia toimijoita ja yhteistä tahtoa löytyy. Tarve ei usein välttämättä ole edes kovin suuriin taloudellisiin panostuksiin, kuten tässä kokeilussa. Heti ei tarvitse olla valmista.
– Tilanne on aika mielenkiintoinen, kun emme tiedä vielä lopputulosta. Joskus voidaan lähteä aika pikaisestikin liikkeelle ja antaa konseptin syntyä matkan aikana. Itse matka on tässä myös tärkeä, hän linjaa.
Olennaista oleskelutilan synnyssä on nuorten oma osallisuus. Aktiivinen viiden nuoren porukka on alusta saakka ollut mukana tilan suunnittelussa sekä käytännön talkootöissä. Myös tilan auettua esimerkiksi siisteys ja kioskimyynti tulevat nimettyjen nuorten ryhmien vastuulle.
– Tarkoitus on tehdä toiminnasta mahdollisimman osallistavaa. Oikein aktiivisille nuorille tällainen toiminta voi poikia vaikka hyviä kesätyöpaikkoja, mainitsee Erkka Jäsperlä.
Kokeiluvaiheessa tilan aukiolopäivät ovat todennäköisesti perjantai ja lauantai. Nuorten mielipiteitä oleskelutilan aukioloaikoihin, kioskin tuotteisiin ja muihin seikkoihin liittyen selvitetään yläkoululaisille jaetun kyselylomakkeen avulla.
Katri Penttilä ja Juulia Korpela toivovat, että tila olisi avoinna iltakuudesta vähintään yhteentoista.
– Jotta meillä olisi oikeesti paikka missä olla illallakin, Penttilä perustelee.
Nuorten toiveet tilan suhteen ovat varsin maltilliset.
– Tärkeintä on saada lämmin paikka, jossa on latauspistokkeita. Kaikki muu on vain plussaa, Korpela sanoo.
Tilaan on tulossa oleskelupaikkojen lisäksi ainakin erilaisia pelejä ja pienimuotoista kioskitoimintaa.
– Myynnissä voisi olla jotain perusjuttuja, niinku kahvia, teetä ja leipiä, suunnittelee Penttilä.
– Ja varmaan myös karkkeja, hodareita, limpparia ja sellaista, Korpela lisää.
Oleskelutila on aluksi avoinna maaliskuun ajan. Kokeilun mahdollistavat Uudenkaupungin kaupunki ja yrittäjäyhdistys sekä muut tahot, jotka ovat lähteneet toimintaa eri tavoin tukemaan.
Se, miten toimintaa jatketaan kokeilukuukauden jälkeen, on vielä pohdinnassa. Yksi vaihtoehto on, että yrittäjähenkiset nuoret pyörittävät toimintaa aikuisten avustuksella. He voisivat myös pienissä ryhmissä hakea avustuksia täsmähankintoihin esimerkiksi maaseudun kehittämisyhdistys Ravakalta.
– Vaihtoehtoisesti voisimme perustaa toimintaa varten yhdistyksen, jonka avulla saisimme toiminnan pyörimään pitkäjänteisemmin ja selkeämmällä rakenteella, arvioi koordinaattori Granger Simmons.
Siivous- ja järjestelytalkoita jatketaan tilassa aktiivisesti aina avajaisiin asti. Seuraavaksi lukkoon pitäisi lyödä paikan nimi, jota nuoret ovat keskenään pyöritelleet.
– Me mietittiin vähän, että tämä voisi olla Uniikki, paljastaa Katri Penttilä.
Lopullinen nimi julkaistaan viimeistään oleskelutilan avajaisissa. Tilassa on tuolloin tarkoitus pitää ensimmäisen tunnin ajan avoimet ovet, jolloin myös vanhemmat ja muut kiinnostuneet pääsevät tutustumaan paikkaan ja sen toimintaan.
Millaiset avajaiset nuorille sitten on tulossa?
– Hauskat, mukavat ja rennot ainakin, Juulia Korpela tuumii.
– Tulee varmaan aika hyvät bileet, arvelee puolestaan Katri Penttilä.
Päivi Sappinen