Tämä vuosi on viimeinen, jolloin Leader-rahoitusta myönnetään nykyisillä säännöillä. Vakka-Suomen, Eurajoen ja Rauman alueella toimiva yhdistys sai viime vuonna lisärahoitusta hankkeille, jotka alkavat tänä vuonna.
Potti on suurin koko ohjelmakauden aikana. Se on osoitus siitä, että täällä on tehty asioita oikein ja monenlaisia hyviä hankkeita on toteutettu eri puolilla.
Reilussa kahdessakymmenessä vuodessa yhdistys on luonut toiminta-alueelleen vahvan brändin. Ravakan nimi tunnetaan. Alkuaikoina ja varmaan vieläkin EU-hankkeisiin liittyvä byrokratia pelotti hakijoita, mutta tällä seudulla on onneksi panostettu hyvin neuvontaan. Se on tuottanut tulosta.
Yhdessä tekemisellä on saatu elinvoimaa ja iloa maaseudulle. Kyliin on talkoilla rempattu kokoontumispaikkoja, rakennettu rantasaunoja ja luotu upeita luontokohteita.
Juuri nyt Uudessakaupungissa käynnistetään Yhteistä kumppanuutta -hanketta, jossa ovat mukana myös Laitila ja Pyhäranta. Kaksivuotisen hankkeen kokonaiskustannus on noin 109 000 euroa, josta Ravakan osuus on 80 prosenttia.
Hankkeen tarkoituksena on parantaa kunnissa toimivien yhdistysten ja julkisen sektorin yhteistyötä sekä lisätä lähidemokratian, kansalaisaktiivisuuden ja osallisuuden käytäntöjä.
Rahoitusta voi tänä vuonna hakea monenlaiseen toimintaan, kuten vaikkapa kylätalon aurinkopaneelien ja kompostorin hankkimiseen tai hyötypuutarhan perustamiseen.
Paitsi hyviä ideoita, tarvitaan myös innostuneita tekijöitä. Koko toiminnan ideanahan on, että alueen asukkaat saavat itse päättää, mitä alueella kehitetään ja rahoitetaan.