Joni Pietiläinen aloitti Uudenkaupungin uutena kulttuurituottajana

0
Joni Pietiläinen aloitti uudessa kulttuurituottajan tehtävässä viime viikon maanantaina.

Uudenkaupungin kulttuuripalvelut sai maaliskuun alussa joukkoihinsa uuden vahvistuksen, kun turkulainen Joni Pietiläinen aloitti kulttuurituottajana. Käytännössä hän toimii kulttuuripalveluiden vastaavan Petri Hatakan tiimissä.

Pietiläisen matka on käynyt Kuopion, Jyväskylän ja Turun kautta osittain Uuteenkaupunkiin.

– Asun osan viikosta töiden takia nyt Uudessakaupungissa, mutta minulla on ihana avopuoliso ja kaksi koiraa Turussa, joten jaan aikaani kahden paikan välillä, 29-vuotias Pietiläinen kertoo.

Pietiläinen on valmistunut Jyväskylän yliopistosta yhteiskuntatieteiden maisteriksi ja Turun ammattikorkeakoulun Taideakatemiasta elokuva-alan medianomiksi.

– Viimeiset 9,5 vuotta olen käyttänyt kaiken aikani opiskeluun, joten nyt on työelämän vuoro. Valmistuin Jyväskylästä 2017 ja tein silloin jo vuoden samaan aikaan Taideakatemian opintoja. Turusta valmistuin viime joulukuussa, kuopiolaissyntyinen Pietiläinen summaa.

Hän törmäsi alkuvuodesta Uudenkaupungin kaupungin kulttuurituottajan avoimeen työpaikkailmoitukseen ja päätti hakea, koska työnkuva kuulosti kiinnostavalta. Ennen työpaikkahaastattelua Pietiläinen tutustui kaupungin kulttuuritarjontaan ja tapahtumakalenteriin sekä ilahtui kaupungissa olevasta pöhinästä.

– Kävin ensimmäistä kertaa Uudessakaupungissa, kun tulin työhaastatteluun. Uuden työn ja vuosittaisten kulttuuritapahtumien opettelun lisäksi otan siis haltuun myös uuden kaupungin, Pietiläinen lisää.

Pietiläinen on monipuolinen kulttuurin kokija. Hän käy esimerkiksi museoissa, kuuntelee musiikkia ja kuluttaa elokuvia. Hän on harrastanut piirtämistä, kirjoittamista ja musiikintekoa. Elokuva-alan opiskelijaksikin hän päätyi rakkaan harrastuksensa perässä.

– Erikoistuin dokumenttien tekemiseen, joten menen kaikkeen sisältö edellä. Jyväskylässä opiskelin kaikennäköisiä humanistisia asioita aina etnologiasta kulttuuripolitiikkaan, Pietiläinen kertoo.

Hänen työnkuvansa Uudenkaupungin kulttuurielämässä on vasta muotoutumassa, mutta ainakin Crusellin Liljelund-hallin näyttelyiden koordinointi siirtyy vähitellen museonjohtaja Mari Jalavalta Pietiläiselle.

– En ole koskaan järjestänyt näyttelyitä, mutta tein kulttuuripolitiikan graduni taideharrastusten hyvinvointivaikutuksista, joten tuon sitä kautta näyttelyihin uutta näkökulmaa. Haluan työlläni lähentää kulttuuria ja hyvinvointia toisiinsa, joten se näkyy jatkossa enemmänkin kaupungissa, hän lisää.

Pietiläinen aikoo koronan jälkeisessä tulevaisuudessa osallistua ahkerasti Uudessakaupungissa järjestettäviin tapahtumiin, jotta hän hahmottaisi sen, minkälaista tarjontaa kaupungissa on jo olemassa.

– Kulttuurin on oltava asukkaiden näköistä, jotta siihen halutaan osallistua. Uudenkaupungin kesän isojen tapahtumien vastineeksi loppuvuodeksi voisi suunnitella pienempiä tapahtumia, mutta siten, että kaupunkilaiset saisivat itse olla mukana toteuttamisessa, Pietiläinen toteaa.