Läheltä löytyy esimerkkejä. Laitilan yläkoulussa sisäilmaongelmat pamahtivat päivänvaloon 2018 syksyllä.
Uudessakaupungissa on tehty päätös Pohitullin koulun purkamisesta ja uuden koulukeskuksen rakentamisesta. Sihy eli sivistys- ja hyvinvointikeskus lähti liikkeelle vuonna 2017 ja hankkeen valmistelu etenee päättäjien viitoittamalla tiellä.
Uudessakaupungissa, Laitilassa ja monessa muussa kunnassa on tehty rakennusten ylläpidossa laiminlyöntejä, joista maksetaan kova hinta. Osin syynä on tietämättömyys, mutta enimmäkseen kysymys on ollut rahasta. Sen sijaan, että olisi investoitu tulevaisuuteen, on ”säästetty” ja jätetty tarvittavat remontit tekemättä.
Tasan vuosi sitten Laitilassa valmisteltiin koululakkoa. ”Haluamme oppia, emme sairastua. Silmät vuotaa ja päätä särkee, nyt tarvitaan päättäjille järkee”, kuuluivat iskulauseet vanhempien järjestämässä mielenilmauksessa.
Laitilan kaupunki sai myöhemmin Aluehallintovirastolta huomautuksen oppilaiden turvallisuuden vaarantamisesta. AVI muistutti kaupunkia myös siitä, että kunnan pitää huolehtia rakennusten kunnossapidosta.
Uudessakaupungissa Kalannin Männäisten koulun yhdestä rakennuksesta opetus siirrettiin väistötiloihin kuluvan lukuvuoden alussa. Kuntotutkimuksen loppuraportti ratkaisee tilan tulevan kohtalon.
Sihyn rakentamisen aikana suuri osa kaupungin koululaisista opiskelee väliaikaisissa koulutiloissa. Väistötilojenkin on oltava turvalliset, ja jos ne eivät sitä ole, hankkeesta tulee entistä kalliimpi. Aluehallintovirasto (AVI) vaati äskettäin Pyhärannan kuntaa 100 000 euron uhkasakon nojalla hankkimaan päiväkodille uudet väistötilat.