Korihaille kauden suurinumeroisin voitto

0

Kahden rökäletappion marinoima haiparvi sai takaisin kokoonpanoon Richaud Packin, kun taas Tampereen Pyrinnöltä puuttui isokokoinen BJ Raymond. Nämä muutokset antoivat hyvän lähtölaukauksen, jota petokala höysti yhtenäisellä puolustuksella ja laajalla hyökkäysarsenaalilla.
Sarja viitospaikalla oleva Pyrintö roikkui pitkään mukana, mutta viimeisen jakson alussa Korihait masensi vieraat lopullisesti useammalla kolmosella ja tiukalla oman korin suojelemisella. Viimeisillä minuuteilla sai jo ottaa hieman kaasulta jalkaa pois ja näin Korihait otti kauden suurinumeroisimman voiton pistein 98-75.
Ukilaiset heittivät säästeliäästi kolmosia (15 kertaa), mutta todella tarkasti. Peräti seitsemän osui ja viiden eri pelaajan toimesta. Kapteeni Miikka Marttinen upotti kaikki kolme kaukoheittoaan.
Richaud Pack (25p.) ja Trey Zeigler puhkoivat tamperelaispuolustusta monella tavoin.
Jenkkikaksikko sekä Henri Ventoniemi olivat sellaisia pelaajia, joita Pyrintö joutui jatkuvasti rikkomaan. Pyrinnölle tuli poikkeuksellisen paljon virheitä.
Alkava viikko on Korihaille kauden toistaiseksi tärkein. Keskiviikkona petokala lähtee päävastustaja Lapuan vieraaksi. Viikonloppuna on vuorostaan vieraspeli Kaarinan Uran kotikentällä.

 

Videolla ottelun huippuhetkiä Korihaiden Youtube-kanavalta.