Koronan aikaan

0

Tämä korona on vaikeasti hahmotettavissa. Se tekee maailmasta ja elämästä outoa, omituista. Se tuntuu täällä onneksi kaukaiselta ja etäiseltä. Jos se edes vaikka maalaisi taivaan mustaksi, sitä olisi helpompi ymmärtää.

Mutta väkisinkin se alkaa pelottaa. Sairastuneiden ja kuolleiden lukumäärät nousevat kiivaasti. Kun avaat ulko-oven, tuntuu, että joku pelottava vaanii.

Kun elää yksin, niin elämä ei kovasti ole vielä muuttunut. Eri asia olisi, jos tyttäret asuisivat vielä kotona. Silloin koulu olisi jo muuttanut huusholliin.

Tapahtumien ja kokoontumisien tilalle on noussut korona ja sen arkeen tuomat muutokset. Yritän nyt käydä ruokakaupassa entistä harvemmin ja hiljaisempina aikoina nahkahansikkaat käsissäni. Hedelmiä ja varsinkin perunoita on muuten vaikea ottaa hansikkaiden kanssa.

Toki harrastukseni ovat loppuneet. Viikkooni on kahtena iltana kuulunut italian kielen tunnit ja niitä ei siis nyt enää ole. Toistaiseksi olen vielä saanut itseni tarttumaan kirjoihin. (Teemalla: Lue puoli tuntia ja saat syödä rivin suklaata.)

Ne vieraan kielen sanat on vaikea saada pysymään muistissa, ne valuvat pois päästäni kuin vesipisarat keittiön vesihanasta. Mutta jos tätä korona-aikaa jatkuu viikkotolkulla, niin tuntuva painonnousu uhkaa.

Meillä on ystävien kanssa ollut tapana tavata lauantai-aamuisin kahvin merkeissä. Nyt kahvilatapaamiset on laitettu tauolle. Tosin pari ystävää oli lomareissujensa jäljiltä karanteenissa kotonaan, joten osallistujatkin vähenivät.

Korona on kaapannut vapaa-ajastani suuren osan. Jotenkin on pakko seurata tiiviisti uutisia eri medioista ja somesta, varsinkin, kun on tuttavia Italiassa. Italiassa ihmisten arki on kauhistuttavaa ja pelottavaa.

Väkisin liimaudun iltaisin television ääreen ja selailen samalla nettiä. Ja sama aamuisin. Aamiaisen syön olohuoneessa ja seuraan samalla televisiosta aamulähetyksiä. Lehti ja tabletti tekevät seuraa.

Äitini, joka täytti 87 vuotta kuukauden alussa, ottaa asian rauhallisesti. Hän on kokenut sodat ja kulkutautisairaalat, joten korona ei juuri hätkähdytä. Hän pohti ainoastaan, että voiko vielä lenkkeillä, kun pysyttelee etäällä kanssakulkijoista.

Somessa kiersi oiva kuva, jonka tekstiä en nyt sanatarkasti muista. Mutta se meni jotakuinkin näin: Ihminen istuu harmaat villasukat jalassa sohvallaan ja televisioruudussa hänen edessään on teksti: Isovanhempamme kutsuttiin sotaan, kyllä sinä sohvalla pärjäät.

Eija Isotalo

toimittaja

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here