Jo kahdesti Kouvot tällä kaudella kaatanut Korihait kiusasi ensimmäisen puoliajan ajan pudotuspeleihin mielivää joukkuetta. Toisella puolikkaalla Kouvot näytti, että sarjapinnat ovat heille erittäin tärkeitä. Vieraat repivät suurimman osan irtopalloista molemmissa päissä ja paiskivat hurjalla tahdilla palloa sisään.
Kun Kouvojen peli rentoutui, niin samassa petokalan kapean ryhmän pelihuumori oli maassa. Ottelu päättyi lukemiin 78-99.
Jälleen kerran ukilaisten hyökkäystehot makoilivat samojen miesten varassa. Richaud Pack (20p.) ja Trey Zeigler (17p.) olivat tiukassa vartioinnissa, mutta pystyivät takomaan muhkeat pistelukemat. Henri Ventoniemi nosteli 13 pistettä, mutta hävisi täysin kuvasta toisella puolikkaalla.
Eroa oli jo lähes 30 pistettä, mutta Miikka Marttisen (11p.) ja Valtteri Leinon (8p.) johdolla nuoret pelurit kaunistelivat numeroita loppuminuuttien aikana.
Kevin Ware ei ollut vieläkään mukana ja päävalmentaja Jarno Nikulan vastaus mahdolliseen paluuseen oli vähintäänkin arvoituksellinen. Kommentista päätellen Ware ei ole mukana tulevissakaan koitoksissa.
Seuraavaksi petokala harrastaa kotimaan matkailua ja suuntaa Joensuuhun maanantaina.