Olen saanut todistaa siivouksen murrosvaihetta, sillä olin perustamassa lehteä nimeltä ”Siivoussektori”, nykyisin ”Puhdistusala”. Lehti täyttää nyt 50 vuotta. Silloinen työnantajani Farmos-yhtiöt valmisti uudenaikaisia puhdistusaineita, joita piti opettaa myös käyttämään. Toimitin yhtiön asiakaslehtiä ja ”Siivoussektori” oli uusi aluevaltaus.
50 vuotta sitten suunnittelijat eivät tienneet siivouksesta höykäsen pöläystä. Julkisissa rakennuksissa ei ollut siivouskomeroita eikä vesipisteitä. Jopa jumalainen Alvar Aalto ei ollut kuullutkaan siivouskomeroista, siivous oli muutenkin epäesteettistä. Finlandia-talossa säilytettiin pölynimureita aluksi marmoristen rappusten alla.
Siivous tuli tärkeäksi kustannusten noustessa kohtuuttomiksi. Siitä alkoi koulutus, kehitys ja siivousalan organisoituminen.
50 vuotta sitten ei paljon hygieniaa ajateltu. Tiskikone teki tuloaan, mutta sitä pidettiin turhana. Tiskattiin käsin ja tiskirätiksi kelpasi vaikka kalsarin lahje. Lattiat pestiin rajusti ja fyysisesti. Ämpäristä lorautettiin vettä lattialle, harjattiin kontallaan ja kuivattiin rätillä. Fiksuimmat siivoojat panivat polvien alle pehmusteet. Tässä lotrauksessa parketit halkesivat ja lattiat menivät pilalle.
Kokolattiamatot olivat muka terveellisiä – sitoivat sähköä ja pölyä eikä tarvinnut pestä ollenkaan! Tosi muhevia bakteeriviljelmiä, mutta onneksi järki voitti.
Lehdessä esiteltiin uusia välineitä ja siivoustapoja. Näytimme, miten sulavin käsiliikkein ikkunalastalla saadaan puhdasta, suit sait. Konservatiivit eivät uskoneet vaan luottivat sanomalehtipaperiin. Muutosvastarinta oli suurta.
Nykypäivän ammattisiivooja on tehtäväänsä koulutettu ja ylpeä siitä. Hän tuntee pesuaineiden kemiat, välineet, tekniikan ja ergometrian. Me kotisiivoojat heilutamme moppiamme kepeästi kuin taikaluutaa ja pesuaineiden tuoksut tulvehtivat mäntymetsää ja sitruunaa. Siivouksesta on tullut monelle elämäntapa ja harrastus. Jorma Uotinenkin kertoo suorastaan rakastavansa siivoamista.
Mutta yhä on hankalasti avattavia ikkunoita ja vaikeita puhdistuspintoja. Kotien siivouskomerot ovat liian ahtaita. Siivous muuttuu lähivuosina entistä helpommaksi ja siivousalan lehdelle riittää kysyntää.
Lopuksi muisto Ruotsin matkalta 70-luvulta. Oli kevät ja ikkunapesujen aika. Pikkupoikamme huudahti: Katso, äiti! Ruotsissa isätkin saavat pestä ikkunoita!
Pirkko Arstila
eläkkeellä oleva toimittaja