Peruskysymys on se, että vaikka meillä on materiaalisesti kaikkea mahdollista, olemmeko silti onnellisia. Joku kehitysmaissa työskennellyt on pohtinut sitä, että ovatko nämä ihmiset siellä onnellisempia. Heillä ei ole mitään, mutta naurua ja iloa riittää. Verrattuna meidän tapaamme valittaa milloin mistäkin.
Keskusteluissamme on löytynyt niin materiaan kuin rahaankin uskovia kuin kirjoittajankin tapaisia, joille onnen hetki voi olla vaikka kaunis auringonnousu ja oleskelu luonnon helmassa. Rahaa ja omaisuutta voimme kerätä, mutta mukaamme emme sitä saa, kun kerran täältä lähdemme.
Onnellisuutta on pohdittu maailman sivu, jo Raamatun aikoinakin. Sieltäkin löytyy monia viittauksia onneen ja tyytyväisyyteen. Kuten apostolin muistutus siitä, että ”kun meillä on ruoka ja vaatteet, olemme tyytyväisiä”. Jos ihmisellä on katto päänsä päällä ja ruokaa syödäkseen, hän on jo silloin onnellisemmassa asemassa kuin iso osa maailman väestöstä. Jos vain tämän muistaisimme.
Apostoli muistutti myös oppineensa olemaan tyytyväinen olosuhteista riippumatta. Hän kun koki matkoillaan monenlaisia vastoinkäymisiä.
Hän muistutti myös siitä, että antaminen tekee onnellisemmaksi kuin saaminen. Tunnettu sananlasku muistuttaa samaten, että on autuaampaa antaa kuin ottaa.
Onnellisuutta ovat pohtineet myös filosofit ja ajattelijat, antiikin Kreikasta alkaen. Platon yhdisti onnen ja rakkauden, onnellisuus on se, johon rakkaus johtaa. Aristoteleelle onnellisuus oli elämän päämäärä, joka johtaa ihmisen hyviin tekoihin. Totta tämä, kyllähän rakastunut ja onnellinen ihminen elämästä varmaan nauttii.
Rakkautta tienä onneen korosti myös Sigmund Freud, mutta hän yhdisti siihen myös työn. Tämän tietää varmaan jokainen työn raskaan raataja. Jos joka aamu pitää vääntäytyä johonkin vastenmieliseen, niin onko ihmisen silloin onnellinen, tuskin. Eikä mikään pakko onnellisuutta tuo. Ei myöskään se ellei meillä ole mitään tarkoitusta elämässämme.
Silloin me vain tallaamme Veikko Lavin sanoin muurahaisina loputonta polkuamme eteenpäin, sivulle katsomatta. Mutta olemmeko onnellisia.
Suomalaisuuteen kuuluu se, että mitään pröystäilyjä ja itsekehuja ei katsota hyvällä. Kenellä onni on, se onnen kätkeköön. Ei sitä tarvitse koko maailmalle kuuluttaa. Tai varoitettiin, että helposti onnea ei löydä, se on pieninä palasina maailmalla. Tai puhumme onnemme sirpaleista.
Onnen kätkemiseen voi olla syynä myös se, ettei tule ”siivelle” muita onnenonkijoita, joista ei ole mitään kuulunut ennen, mutta jotka nyt mielellään tulisivat haukkaamaan palasen onnestamme. Niin kauan kun jollain on rahaa, on ”ystäviä”. Onnellinen se, jolla on myös tosiystäviä, jotka pysyvät rinnalla vaikeinakin aikoina.
Rauno Laine
kirjoittaja on vapaa toimittaja