Viime vuonna syntyneet vauvat valaisevat auringon tavoin perheidensä ja koko kaupungin arkea. Tervetuloa Viljami, Väinö, Emmi, Kerttu ja kaikki vuonna 2019 elämänpolkunsa aloittaneet 94 vauvaa.
Vauvakato oli viime vuoden iso puheenaihe paikallisesti ja valtakunnallisesti. Se oli yksi kimmoke rakentaa Uuteenkaupunkiin vauvaperheiden hyvinvointia edistävä Uki-paketti (sivu 8).
Uki-paketti on yksi osoitus siitä, että Uudessakaupungissa osataan ja halutaan tehdä asioita lasten, nuorten ja lapsiperheiden hyväksi. Sen tekemiseen on osallistunut yhdistysten, yritysten ja kaupungin väkeä.
Tällä viikolla ovensa avaava nuorisotila Uniikki on sekin näyttö yhteisöllisyyden voimasta. Nuoret toivoivat viime vuoden lopussa oleskelutilaa, ja nyt maaliskuussa se jo avaa ovensa, tosin kokeiluluonteisesti. Jatko on nuorista itsestään kiinni.
Jos kokeilu sujuu hyvin ja nuorten itse laatimien pelisääntöjen mukaan, esteitä tilakokeilun jatkamiseen tuskin on. Ilahduttavaa on, että myös aikuiset ovat lähteneet vapaaehtoisina kokeiluun, sillä viikonlopun iltoina avoinna olevaan tilaan tarvitaan valvojia.
Lapset ja nuoret ovat kaupungin tulevaisuus. He ovat tärkeitä omina itsenään, mutta myös kaupungin elinvoiman näkökulmasta ja siksi heistä on pidettävä yhdessä huolta.
Kaikkia asioita ei tarvitse ulkoistaa yhteiskunnan hoidettavaksi. Meistä jokainen voi tehdä hyviä tekoja kotikaupungin hyväksi.
Pelkästään valittamalla asiat eivät mene eteenpäin. Pitää myös osallistua itse, ja tehdä asioita eikä ajatella, että ”ei kuulu mulle”.