Turun Osuuskaupan TOK:n yt-neuvottelut on saatu päätökseen. Neuvottelut koskivat koko henkilöstön määräaikaisia lomautuksia, mutta niiltä ilmeisesti vältytään.
– Kävimme yt-neuvotteluthenkilöstön edustajien kanssa nopeutetussa aikataulussa ja olen todella tyytyväinen neuvotteluiden lopputulokseen. Lähdemme siitä, että ketään ei tarvitsisi lomauttaa. Käytännössä iso osa matkailu- ja ravitsemiskaupan henkilöstöstä on jäänyt tai jää vaille työtä. Market-puolella tilanne on taas päinvastainen ja tarvitsemme siellä kipeästi lisää työvoimaa, toteaa Turun Osuuskaupan toimitusjohtaja Antti Heikkinen.
Heikkinen kertoo, että optio mahdollisille määräaikaisille lomautuksille on olemassa, mutta niihin turvaudutaan vain pakon edessä, ja toistaiseksi sellaista tilannetta ei ole näköpiirissä.
TOK ilmoittikin tiistaina laajentavansa kymmenen marketin aukioloaikoja, jotta Varsinais-Suomen alueen asukkaiden ruokahuolto sekä henkilökunnan työpaikat säilyisivät myös koronapandemianaikana.
– Valmistelemme toimenpiteitä parhaillaan. Aiomme laajentaa 10 marketin aukioloaikoja siten, että ne palvelevatkoronapandemianaikana toistaiseksi 24/7. Lisäksi laajennamme ruoan verkkokaupan kattamaan koko Turun Osuuskaupan toimialueen. Verkkokauppa toimii pääasiassa noutoperiaatteella, mutta kartoitamme myös mahdollisuuksia kotiinkuljetuksiin, Heikkinen jatkaa.
Ympäri vuorokauden toimivat kymmenen markettia muuttavat toimintaansa perjantaista alkaen vaiheittain, joten vaikka Uudenkaupungin Vakka-Suomenkadun S-market on jatkossa auki ympäri vuorokauden, niin tarkkaa päivämäärää muutokselle ei vielä tiedetä.
Myös ruoan verkkokauppa otetaan vähitellen käyttöön Uudessakaupungissa.