Seurakunta peruu lähes kaikki tapahtumat – hautajaiset toimitetaan sovitusti

0

Uudenkaupungin seurakunta pyrkii ennaltaehkäisemään koronaviruksen levittämistä peruuttamalla lähes kaikki tapahtumat ja kokoontumiset ajalla 13.3.-5.4.

Seurakunta turvaa perustehtävänsä pitämällä sunnuntaijumalanpalveluksia (ei ehtoollisen viettoa) minimimiehityksellä ja ilman vapaaehtoisia avustajia. Torstain viikkomessuja Uudessa kirkossa ei vietetä. Mahdollisia muutoksia jumalanpalvelusaikoihin kannattaa seurata seurakunnan nettisivulta ja kirkollisista ilmoituksista Uudenkaupungin Sanomista.

Kirkollisista toimituksista hautajaiset toimitetaan sovitusti. Kaste- ja vihkiperheiden kanssa voidaan keskustella, siirretäänkö toimitusten ajankohtaa myöhemmäksi. Papit eivät kuitenkaan osallistu ihmisten toimituksenjälkeisiin juhliin. Koululaisten iltapäiväkerho jatkaa koulujen aukiolon mukaan ja diakonian taloudellinen tuki jatkuu tavalliseen tapaan.

Kirkkoherran virasto palvelee puhelimitse tai sähköpostitse. Kaikki säännöllinen viikkotoiminta, leirit, retket, yhteisöruokailut, konsertit ja muut kokoontumiset perutaan. Seurakunnan työntekijät tarjoavat tilanteen aikana tarvittaessa mielellään keskustelu- ja kriisiapua. Työntekijöiden yhteystiedot löytyvät nettisivulta www.uudenkaupunginseurakunta.fi