Valmiuslaki suojaa väestöä poikkeusoloissa

0

Eduskunta päätti viime viikolla, että Suomi siirtyy poikkeusolojen lainsäädäntöön koronaviruksen torjumiseksi ja riskiryhmien suojelemiseksi. Valmiuslaki on käytössä ensimmäistä kertaa rauhan oloissa.

Valmiuslaki rajoittaa ihmisten elämää, ja se on käytössä 13. huhtikuuta asti. Toimenpiteet ovat rajuja, mutta niihin on olemassa painavat perustelut.

Jo hallituksen aikaisemmat ohjeistukset yli 70-vuotiaiden liikkumisen rajoituksista ovat herättäneet osassa väestöä ristiriitaisia tunteita. Poikkeuksellisia linjauksia tehdään, jotta tauti ei Suomessa leviäisi ja terveydenhuolto ruuhkautuisi.

Koronavirus sai alkunsa Kiinan miljoonakaupunki Wuhanista, joka suljettiin tammikuussa. Sittemmin karanteeniin on määrätty kokonaisia kaupunkeja ja alueita myös muualla maailmassa, kuten taudin kourissa pahiten kamppailevassa Italiassa.

Tärkeintä on nyt välttää lähikontakteja.

Hallitus on valmistellut myös Suomen sisällä tapahtuvia liikkumista koskevia rajoituksia Tämä saattaisi tarkoittaa sitä, että liikkuminen maakunnasta toiseen oli kontrolloitua ja että sitä myös valvottaisiin.

Uusikaupunki, Kustavi, Taivassalo ja kaikki Vakka-Suomen kunnat ovat kuntia, joissa on paljon vapaa-ajan asuntoja. Monet ovat suunnitelleet tulevansa tänne pääsiäisen viettoon.

Oikeusministeriön kansliapäällikkö Pekka Timonen totesi eilisessä tiedotustilaisuudessa, että matkustaminen maan sisällä ei ole kiellettyä. Joillekin siirtyminen viettämään korona-aikaa talviasuttavassa mökissä voi olla turvallisempi ratkaisu kuin asuminen kaupungissa.

Päätöstä lähteä tiheimmiltä epidemia-alueilta kauas toiseen maakuntaan ja toisen sairaanhoitopiirin alueelle kannattaa kuitenkin vakavasti harkita. Elämä jatkuu koronan jälkeen, ja jo kesällä toivottavasti tilanne on jo toinen.