Yhdessä paikallisten palvelujen puolesta

0

Korona jyllää ja on jo heijastunut ikävällä tavalla monen yrittäjän arkeen. Ovia suljetaan, yt-neuvotteluja käydään ja epävarmuus tilanteen jatkumisesta tekee kuluttajista varovaisia.

Poikkeusolojen keskellä on kyettävä ajattelemaan tulevaisuutta. Jokainen meistä voi omalta osaltaan tehdä tekoja paikallisen elinvoiman ja yrittäjyyden hyväksi.

Vaikka juuri nyt tuntuu, että normaali arki on peruttu, elämä jatkuu ja palautuu entiselleen jossain vaiheessa. Kun pandemia on selätetty, ihmisillä on entistä suurempi into nähdä toisiaan ja kokoontua.

Vakka-Suomessa koettiin vuonna 1992 talouden taantuman vaikutukset kouraisevasti. Työpaikkoja lähti paitsi autotehtaalta myös alihankkijoilta ja tilanne heijastui myös muuhun yritystoimintaan. Uudessakaupungissa oli pahimmillaan yli 3000 työtöntä.

Vaikka tilanne oli äärimmäisen hankala, kriisiajoista selvittiin. Ei ole epäilystäkään, etteikö näin tapahtuisi myös nyt.

Yritysten auttamiseksi tarvitaan nyt niin valtakunnallisia kuin paikallisia toimia. Julkisten kanavien taloudellinen apu on tärkeää. Seutukunnallinen Ukipolis, kunnat ja yrittäjäyhdistykset muistuttavat, että yrittäjien ei tarvitse jäädä huolineen yksin. Nyt jos koskaan kannattaa kysyä apua.

Onko mahdollista joustaa lainan lyhennyksissä tai vuokrissa? Onko mahdollista saada apua digiloikassa, jos omat taidot eivät riitä?

Paikalliset ravintolayrittäjät ovat jo osoittaneet nopeaa reagointia ja innovatiivisuutta perustamalla ruokien kotiinkuljetusta ja valmistamalla mukaan otettavia annoksia (sivu 5).

Yrittäjyys luo paikkakunnalle työn ja talousvaikutusten lisäksi paljon muutakin elinvoimaa. Siksi paikallisten palveluiden hyödyntäminen myös näinä vaikeina aikoina on erittäin tärkeää.