Erilainen kesä ilman festareita ja sukujuhlia

0

Isot festivaalit on kesä- ja heinäkuun osalta peruttu, ja se on monille musiikin ystäville ja tapahtumien järjestäjille iso pettymys.

Valmisteluja on tehty kuukausia, ja ne valuvat nyt hukkaan. Kulttuuriset ja taloudelliset menetykset ovat isoja, mutta linjaus on saanut siitä huolimatta ymmärrystä osakseen. ”Ainoa oikea ratkaisu”, kuvailee suositun Karjurockin ja South Festivals Oy:n Robert Sainio tilannetta.

Uudessakaupungissa myös Crusell-viikko jää väliin, mutta joitakin konsertteja saatetaan järjestää livestream-konserttina. Uudenkaupungin kesän ykköstapahtumiin lukeutuva Lyhtyjen yökin saattaa vielä olla mahdollinen, jos elokuussa tilanne koronan suhteen on muuttunut parempaan suuntaan. Ehkä sekin olisi mahdollista järjestää virtuaalisesti, jos perinteinen kokoontuminen Vallinmäellä ei nyt ole mahdollinen?

Crusell-viikko sai viime vuoden lopussa mieluisan joululahjan. Eduskunnan valtiovarainvaliokunta myönsi tapahtumalle 100 000 euroa kansainvälisen puupuhallinkilpailun järjestämiseksi.

Valtio ei ole aikeissa perua tapahtumille myönnettyjä avustuksia ja menetetyistä euroista voi hakea korvauksia. Näin tapahtumien tulevaisuus on turvatumpi.

Ensi vuonna Uudessakaupungissa juhlavuosia riittää, sillä Crusell-viikko täyttää 40 vuotta ja Uudenkaupungin rauhasta tulee kuluneeksi 300 vuotta. Suunnitteilla on entistä laajempi Rauhan Symposium ja monenlaisia muitakin tapahtumia.

Ehkä ensi vuonna tapahtumista osataan nauttia entistä enemmän ja niiden merkitys elinvoiman, hyvinvoinnin ja matkailun kannalta nousee uuteen arvoon.

Epävarmuuden tilaa ovat joutuneet sietämään paitsi tapahtumien myös sukujuhlien järjestäjät. Kevään ylioppilasjuhlien ajankohta on näillä näkymin elokuun lopussa, ja rippijuhlatkin siirtynevät suunnitelluista ajankohdista.

Pääministeri Sanna Marinin mukaan tavoitteena on palata pikku hiljaa normaalielämään riskiryhmiä vaarantamatta. Seuraava tilannepäivitys hallitukselta kuullaan vapun jälkeen.