Kaupunki lomauttaa noin 80 työntekijää

0
Koronan aiheuttamien muutosten takia myös Uudenkaupungin kaupungin työntekijöitä lomautetaan.

Uudenkaupungin kaupungin työntekijät lomautetaan tulevan kevään ja kesän aikana enintään 90 päivän määräaikaiselle lomautukselle. Lomautukset koskevat tämän hetken tilanteen mukaan noin 80 henkilöä. Päätöksen asiasta teki maanantaina kokoontunut Uudenkaupungin kaupunginhallitus.

Kaupunginjohtajan alkuperäisessä päätösehdotuksessa ehdotettiin kaupunginhallituksen päätökseksi, että kevään ja kesän lomautukset koskevat yhteensä enintään 80 henkilöä. Hallituksen kokouksessa Raimo Löfstedt (kok.) ehdotti kuitenkin muutosta päätösehdotukseen siten, että kevään ja kesän lomautukset koskevat tämän hetkisen tilanteen mukaan noin 80 henkilöä. Ehdotusta kannattivat Mauri Kontu (kesk.) ja Johanna Kutila (sdp.). Muutettu päätösehdotus hyväksyttiin yksimielisesti.

Kaupungin yt-neuvotteluiden taustalla on koronaviruspandemian aiheuttamat muutokset työntekijöiden työmäärään. Lomautukset koskevat kaikkia niitä työntekijöitä ja viranhaltijoita, jotka ovat poikkeusolojen takia estyneitä tekemään työtään, etätyötä tai korvaavaa työtä.

Alustava arvio määräaikaisten lomautusten säästövaikutuksista on noin 300 000 euroa. Säästöjä syntyy arvioiden mukaan myös maali–elokuun ajalta toteutettavista palkattomista vapaista, täyttämättömistä tehtävistä sekä sijaisten käytön vähentymisestä. Näistä muista henkilöstömenoista koostuu säästöjä noin 200 000 euroa.

Viime viikon keskiviikkona päättyneiden yt-neuvotteluiden perusteella voidaan tarvittaessa myöhemmin päättää vielä muistakin kuluvan vuoden aikana toteutettavista lomautuksista.

Neuvotteluissa käytiin läpi etätöiden ja korvaavien töiden vaihtoehtoja sekä erilaisia lomautusvaihtoehtoja. Neuvottelut koskivat kaupungin kaikkia yksiköitä ja toimintoja.