Käykö tylsäksi?

0

Noin kuukauden verran on korona tai covid-19 hallinnut meidän suomalaisten elämää. Olen peruuttanut kaksi matkaa ja viettänyt talvilomani sekä pääsiäisen pyhät kotona. Ei siinä mitään, sillä sain tehtyä kaikkea sellaista, joka on odottanut jo pitkään vuoroaan, kuten ikkunapesu ja uunin jynssäys.

Se ikkunanpesu oli kyllä aivan turhaa, sillä seuraavana päivänä satoi. Mutta tiedän itse, että ne on tältä keväältä pesty. Tosin sisällä huushollissa näytti sen jälkeen reilusti kirkkaammalta ja pinnoilla levännyt pöly näkyi entistä selvemmin. Siitä tietysti seurasi sitten uusi tehtävä tinkilistalle.

Minulla on vapaalla yleensä tinkilista eli kun päivälista on tyhjä, voin lysähtää sohvalle. Olen armollinen ja lomalla laitan listaan vain yhden inhokin per päivä. Siis ikkunanpesu, uunin jynssäys, pölyjen pyyhkiminen, imurointi, lattioiden pesu… Listasta voi huomata, etten suuremmin rakasta siivousta.

No, kun olen suorittanut tinkilistan tehtävän, voin surutta hyvällä omallatunnolla ajella katsomaan lastenlasta, lukea kirjaa, piipahtaa kahvilla tai kaupoissa, tavata ystäviä, katsella elokuvia tai sarjoja, opiskella, käydä lenkillä, ratkoa sudukoa… Siis jos olisi normaali loma.

Aluksi, niin kuin aina lomalla, vapaus tuntui ihanalta. Sain nukkua nyt aamulla pitkään, siis kello kahdeksaan. Kahden päivän päästä heräsin taas aamulla kello kuuden pintaan niin kuin yleensä.

Korona teki lomapäivistäni pidemmän päälle tylsiä. Aamiainen uutisten kera, lenkki, lounaan teko, tinkilistan tehtävä, elokuva tai kirja tai jotain. Se oli ohjelma, joka jatkui samanlaisena päivästä toiseen.

Se, mikä muutti lomapäiväni lopulta niin tylsiksi, oli koronan sanelema sosiaalisten kontaktien puuttuminen. Kaksi viikon ruokakauppakäyntiä tuntuivat jo suorastaan juhlilta, sillä niissä näki muita ihmisiä turvavälin päästä.

Virus vei matkojen lisäksi kaikki tapaamiset, osallistumiset, pistäytymiset. Vaikka videopuhelut toivat läheiset tavallaan lähelle, niin oma koti kullan kallis -sanonta alkoi muutamien päivien päästä jo henkisesti hiertää.

Onneksi on ystävä, jonka kanssa kävimme pari kertaa viikossa ulkokahvilla. Parin metrin etäisyydellä hörpimme rannassa kahvia ja nakersimme lämmintä munkkia. Tosin hyytävä lounaistuuli yritti koko ajan jäädyttää tunnelmaa, mutta silti, kahvitapaamiset piristivät yksitoikkoisten päivien karusellia.

Kun kävelin aamupäivisin meren rannassa vasten piiskaavaa tuulta, ajattelin niitä ihmisiä, jotka virus on maailmalla todella sulkenut neljän seinän sisään. Että toisaalta, tämä tylsyyskin voi olla etuoikeutettua.

Eija Isotalo

toimittaja

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here