
– Rahaa päällystyksiin on noin 100 000 euroa enemmän kuin viime vuonna, mutta en ole vielä korvamerkinnyt koko summalle päällystyspaikkoja. On tärkeää, että rahaa riittää myös yllättäviin paikkaustöihin, Uudenkaupungin kaupungin teknisen puolen työpäällikkö Mikko Jalonen kertoo.
Suurimmat päällystystyöt tehdään Ykskoivuntiellä lähellä venerantaa, Rantakadulla Kalarannan kohdalla, Alisellakadulla Myllykadun ja Blasieholmankadun välillä ja Pohjoistullitiellä Pohitullin koulun edustalla.
– Pohjoistullikatu ja Rantakatu ovat runsaasti liikennöityjä, joten katu kuluu siellä enemmän. Näiden teiden päällystys aiheuttaa myös hetkellisesti isompaa haittaa liikenteelle, Jalonen lisää.
Myös Pietolankadulla, Kovelinkujalla, Kavatiellä ja Kankurinkadulla tehdään päällystystöitä. Uutta päällystettä vedetään myös Pietolankadun ja Märssytien risteykseen sekä Salmenkadulle Huhtatien risteykseen.
– Paikkoja on valittu sen mukaan, missä on huonoin asfaltti. Teknisen puolen työntekijät merkitsevät läpi vuoden karttoihin teitä, joiden päällyste kaipaisi kunnostusta. Käyn ilmoitukset vielä käsin läpi ja sijoitan päällystyspaikat kartalle, Jalonen kuvailee.
Erikseen kunnostettavia teitä ovat Kalannissa sijaitsevat Hallitie ja Aisatie, Hirvitien pääty, Pohjoistullikatu ja Koulukatu.
Uudenkaupungin kaupungin päällystysurakan urakoitsijana jatkaa Skanska Asfaltti Oy, jonka kanssa on jatkettu aiempaa sopimusta vielä toisella optiovuodella.
– Skanskan asfalttiasema aukeaa heti vapun jälkeen, joten keskustan päällystystyötkin käynnistyvät silloin. Teiden pintoja jyrsitään ja tilalle laitetaan uutta asvalttia, joten nyt ei tehdä pelkkiä reikäpaikkauksia, Jalonen toteaa.
Kestopäällystyskohteista sekä urakoitsijan optiovuoden käytöstä päätti tiistaina kokoontunut Uudenkaupungin tekninen lautakunta.
Ely-keskukselta varoja usealle lähialueen päällystyskohteelle
Väylävirastosta kerrotaan, että teiden päällystykseen on koko Suomessa tänä vuonna käytettävissä aiempaa enemmän rahaa. Päällystettyjen maanteiden korjaamiseen on tänä vuonna koko maassa käytettävissä noin 200 miljoonaa euroa.
Ely-keskusten ja Väyläviraston ylläpitämästä karttapalvelusta, voi tarkistaa, missä päällystystöitä tehdään. Päällystystyöt aloitetaan leudosta talvesta johtuen hieman normaalia aikaisemmin. Varsinais-Suomessa päällystetään tulevana kesänä noin 270 kilometriä tietä, se on noin puolet enemmän kuin viime kesänä.
Tulevana kesänä esimerkiksi Uusikaupunki–Lokalahti-tietä päällystetään yhdeksän ja
Vehmaalla Himoisten ja Lokalahden välistä tietä päällystetään kuusi kilometriä. Vehmaan kirkonkylän ja Vinkkilän välillä tietä päällystetään runsaat kaksi kilometriä. Pyhämaantietä päällystetään Uudestakaupungista päin katsottuna Lyökintien risteykseen saakka liki kahdeksan kilometrin matkalta.
Satakunnan Ely-keskuksen alueella käydään käsiksi Pyhärannan Rantatiehen. Parhaillaan Rantatien vierustoilla kaivetaan ojia ja poistetaan kaistojen reunoilta maa-ainesta. Rantatietä tehdään uusiksi liki 12 kilometrin matkalta Rihtniemen tienhaarasta Varhokylän risteykseen. Tie saa uutta pintaa ja samalla rakenteita parannetaan, vaihdetaan massoja ja kaivetaan ylös roudan nostattavia kiviä. Myös ojarumpuja vaihdetaan.