Luonnon julmuus

0
Eri varislintulajit tekevät yhteistyötä, mutta myös tappavat toisiaan.

Sunnuntaiaamuna kerrostalojen ympäröimällä pihalla kaikui säälittävä rääkyminen. Äänen aiheuttajaksi paljastui maassa makaava harakka, jonka päällä istui varis nyppien ja nokkien uhriaan.

Luonnossa useimmat kuolemat ovat tavalla tai toisella väkivaltaisia. Meille ihmisille luonnon kauneuden ja armottomuuden yhdistelmään suhtautuminen on usein vaikeaa.

Jotkut yrittävät romantisoida luontoa ajatellen, että eläimet elävät siellä villeinä, vapaina ja onnellisina. Siinä on totuuden jyvä. Luonnoneläinten elämää seuratessa voi nähdä tyytyväisyyttä, iloista leikkiä ja toisten auttamista. Villieläinten mahdollisuus liikkua ja käyttäytyä lajilleen tyypillisellä tavalla tekee niistä onnekkaampia kuin tehotuotannossa elävät kotieläimet.

Toiset taas näkevät vain luonnon veriset kynnet ja hampaat. Heille luonto on armoton ja etenkin petoeläimet julmia. Ja onhan siinäkin totuutta – luonnossa näkee aivan tarpeettomalta vaikuttavaa kärsimystä, eivätkä saalistajat suinkaan aina minimoi saaliinsa tuskia.

Kumpi on sitten perimmäinen luonnon luonne? Tuskin kumpikaan. Luonto ei ole hyvä tai paha: se vain on. Siellä esiintyy kauheaa kärsimystä, mutta myös ällistyttävää epäitsekkyyttä ja leppoisaa onnellisuutta.

Eläimet ovat kyllä älykkäämpiä kuin ihmiset yleensä uskovatkaan, mutta ne eivät kehitä lajien välisiä moraalisäännöstöjä – eivätkä ehkä tekisi niin vaikka osaisivatkin. Eiväthän toisten ihmisten kohtelua koskevat säännöt meidänkään mielestämme päde muihin eläinlajeihin.

Reiluuden taju ja myötätunto ovat eläinkunnassa laajalle levinneitä, mutta evoluutio harvoin suosii niiden soveltamista muihin kuin läheisiin lajitovereihin.

Niinpä eläimet toimivat kukin parhaansa mukaan, tunteiden, vaistojen ja elämänkokemuksensa varassa. Variksellakin oli varmaan hyvä syy käydä harakan kimppuun: ehkä se, että tapahtumapaikka oli aivan varisten pesäpuun juurella.

Se, että varikset itse ryöstävät muiden lintujen pesiä, ei tarkoita etteivätkö ne suojelisi omia jälkeläisiään pesärosvoilta.

Entä kuinka kävi harakan? Vaikka luonnon kiertokulkuun ei yleensä kannata puuttua, tässä tapauksessa näköala kymmenien lapsiperheiden olohuoneisiin tuntui niin kurjalta, että menin keskeyttämään tilanteen.

Ikävä kyllä harakka oli saanut jo niin pahoja vammoja, että se oli armeliainta lopettaa.

Maija Karala

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here