Mestaruuskevät 30 vuotta sitten oli ikimuistoinen

0
Erkki Saaristo, Heikki Wala ja Gerald Lee pitivät ajelle sopivasti etäisyyttä toisiinsa. Toisin oli 30 vuotta sitten, jolloin UU juhli Suomen mestaruutta. Kuva: Mika Reinholm

30 vuotta. Onko se pitkä vai lyhyt aika? Riippuu näkövinkkelistä.

– Tuntuu, että mestaruudesta ei ole niin kauaa. Tosin kun miettii, mitä kaikkea tässä välissä on tapahtunut niin kai siitä on pitkä aika, Gerald Lee pohdiskeli palatessaan Pohitulliin UU:n mestaruuden vuosipäivätunnelmiin.

Leen aisapari takakentällä Erkki Saaristo toi oman huomionsa elämän kiertokulusta.

– Silloin olivat lapset pieniä. Nyt samassa iässä ovat lapsenlapset, Saaristo huomioi.

Monien uusikaupunkilaisten verkkokalvoihin on piirtyneet kuvat neljännestä finaalista ja mestaruusjuhlista. 10. huhtikuuta UU teilasi KTP:n ääriään myöten täyteen ahdetussa Pohitullissa jatkoajan jälkeen numeroin 108–102 ja varmisti seurahistorian ensimmäisen, ja toistaiseksi ainoan SM-kullan finaalivoitoin 3–1.

Yleensä lopputulos muistetaan, mutta matka on harvempien tiedossa. UU:n vieraspelit eivät sujuneet runkosarjassa ja yhdeksän tappiota matkapeleissä tiputtivat joukkueen kolmanneksi runkosarjassa.

Välierissä vastaan asettui sarjakakkonen HNMKY. Urheilutalon kotiedusta ei ollut stadilaisilla minkään valtakunnan hyötyä. UU lähti kotiin 70–75-voitolla avauspelin jälkeen ja Poharilla kulki totutun hyvin.

Toisesta välierästä joukkueen päävalmentajalla Heikki Walalla on yksi muisto, jota mies ihmetteli vieläkin.

– Heidän valmentaja kävi todella kuumana koko ajan ja tuli mun viereen sanomaan kovaäänisesti jotain. Taputin olkapäähän ja käskin rauhoittumaan, jolloin hän heittäytyi maahan ja väitti mun tönäisseen. Ei se kyllä heidän peliään auttanut, Wala äimisteli.

Tämä herra oli maajoukkueen nykyinen päävalmentaja Henrik Dettmann , joka nuoruusvuosina tunnettiin tulisuudestaan.

Kolmas välierä päättyi Helsingissä lukemiin 85–92 ja tappioitta finaaliin edennyt UU sai vastaansa runkosarjan voittajan KTP:n.

– He olivat erittäin itsevarmoja hyvin menneen runkosarjan jälkeen ja ensimmäisen pelin hävisimmekin Kotkassa, Saaristo kertasi.

Autokaupungin poikien vahvuus tuli seuraavissa finaaleissa esille. Homma ei kaatunut yhden miehen harteille.

– Mulla oli sellainen pöljä päivä (31 pistettä) toisessa finaalissa ja kaikki tuntui uppoavan. Seuraavassa matsissa olin sitten täysin pihalla. Meiltä löytyi kuitenkin aina joku, joka otti vastuuta tiukassa paikassa, Saaristo kertoi.

Samassa ottelussa Saariston kanssa onnistui erinomaisesti Jyväskylästä hankittu työmyyrä Petteri Nieminen .

Kolmas finaali oli todella ratkaiseva, kun UU:n ryöstöretki Kotkaan onnistui niukimmalla mahdollisella marginaalilla (77–78). Tällöin korisukkaa venytti sarjan pelätyimpiin kolmostykkeihin kuulunut Jari Raitanen , joka teki vedon itsensä kanssa finaalien aikana. Kun mestaruus varmistui, lupaus piti lunastaa ja sen mies myös teki.

– ”Jallu” sanoi pukukopissa, että hän laulaa J.Karjalaisen biisin ”Kolme cowboyta ratsastaa” julkisesti, jos voitetaan. Meillä oli juhlatilaisuus kaupungin edustajien kanssa myöhemmin, missä oli orkesteri. Jollain tuli tuo veto mieleen ja Nurmen Jyrki lähti kotoa etsimään jostain levyn kannesta biisin sanoja. Ne löytyivät ja sitten paikalla ollut kolmen puolalaisen bändi säesti ja Jallu veti biisin, vaikkei mikään laulumies ollutkaan, Saaristo muisteli.

30 vuotta sitten joukkueessa sai pelata vain yksi jenkkivahvistus ja Uudessakaupungissa sankaritekoja urakoi Baskerville Holmes . Siviilielämässä vaikeuksiin myöhemmin joutunut ja vajaat kymmenen vuotta mestaruuden jälkeen menehtynyt Holmes oli ulottuva pelaaja, joka ratkaisi vaikeistakin paikoista.

Mestarijoukkueessa pelasivat lisäksi Jani Hyytinen , Kimmo Heinonen , Heikki Mäkitalo , Jyrki Nurmi, Harri Lehtonen ja Sami Eerola .

Finaalivastustaja KTP:n yksi ratkaisupelaajista oli jenkki Donald Petties , joka oli niin pettynyt ja kiukkuinen viimeisen finaalin jälkeen, että poistui bussiin pelin jälkeen pikavauhtia. Pettiesin kengätkin jäivät ja löytyivät myöhemmin pukukopista. Ne jäivät siis eräänlaiseksi UU:n voittosaaliiksi.

– Olimme heti seuraavana kesänä jenkeissä pelaamassa UU:n kanssa ja pelasimme sellaista joukkuetta vastaan, jossa Petties oli mukana. Juteltiin niitä näitä oikein hyvässä hengessä, Wala paljasti.

Mikä sitten teki tästä joukkueesta poikkeuksellisen?

– Me olimme joukkue, joka ei ottanut mitään itsestäänselvyytenä. Tässä joukkueessa tehtiin valtavasti töitä ja se tehtiin yhdessä, Lee tiivisti.

Wala korosti yhteisharjoittelun ja treenin laadun merkitystä. Tähän ei taida valitettavasti yksikään nykyjoukkue pystyä. Ammattilaisuus Korisliigassa on lisääntynyt, ammattimaisuus taas vähentynyt.

– Meillä aloitettiin yhteistreenit jo 2. päivä toukokuuta. Jopa Baskerville Holmes halusi tulla niin aikaisin Suomeen harjoittelemaan. Me leireilimme Vierumäellä säännöllisesti ja pidimme huolta, että pelaajat ovat varmasti hyvässä fyysisessä kunnossa tosipelien alkaessa, Wala totesi ylpeänä.

Saaristo allekirjoitti treenien laadun. Joskus treeneissä vedettiin jopa kovempaa kuin peleissä.

– Meidän kakkosviisikko halusi aina haastaa ykkösen, eikä kukaan sellaista halua hävitä. Sieltä luotiin vankka pohja peleihin, Saaristo muistutti.

Juha Laine

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here