Kulttuuripalvelujen vastaava Petri Hatakka kertoi saaneensa sysäyksen konsertin järjestämiseen Mika Rostedtilta .
– Olin vähän pohdiskellut jotain vastaavaa, mutta sitten Mika laittoi viestiä, jossa ehdotti tällaista toteutusta ja siitä se sitten lähti muodostumaan. Laitoin viestiä uusikaupunkilaisten muusikoiden Facebook-ryhmään ja käytännössä koko homma koordinoitiin sitä kautta, Hatakka sanoi.
Konsertti saatiin kasaan vain reilussa parissa viikossa.
– On tuntunut aivan mahtavalta, kuinka pyyteettömästi ja hyväntahtoisesti paikalliset muusikot lähtivät tähän mukaan, vieläpä näin pikaisella aikataululla, Hatakka kiitteli.
Esityksiä konsertissa nähtiin kymmeneltä eri kokoonpanolta. Mukana oli niin leppoisaa tunnelmointia, diskoa kuin raskaampaa musiikkiakin. Parhaimmillaan suoraa lähetystä seurasi lauantai-iltana yhtäaikaisesti yli 600 katsojaa.
Pienistä teknisistä haasteistakin selvittiin kunnialla.
– Koko konsertti toteutettiin täysin paikallisin voimin esiintyjiä ja tekniikkaa myöten, siitäkin voidaan olla tosi tyytyväisiä, Hatakka mainitsi.
Miltä sitten tuntui esiintyä konserttisalissa täysin tyhjälle katsomolle? Vähän oudolta, myönsivät duona esiintyneet Iiris Helpiö-Kilpeläinen ja Päivi Kurkilahti .
– Tuntuihan se hiukan erikoiselta, kun vuorovaikutus yleisön kanssa puuttui kokonaan, Kurkilahti sanoi.
– Ja jotenkin sen kamerankin vähän unohti ja tuli pälyiltyä lähinnä tuota Päiviä, jatkoi Helpiö-Kilpeläinen nauraen.
Viime kesänä syntynyt duo on esiintynyt pääasiassa terasseilla ja toritapahtumissa. Talviaika on keikkojen kannalta ollut hiljaisempaa, ja kevään esiintymiset on koronatilanteesta johtuen peruttu. Lauantain etäkonserttia varten kaksikko ehti harjoitella kuitenkin pari uuttakin kappaletta. Etänä tietenkin.
– Minä lähetin Iirikselle parin biisin taustat Whatsappilla ja hän sitten treenasi niiden avulla, lauloi siihen päälle ja lähetti puolestaan minulle kuunneltavaksi. Tänään päästiin ensimmäistä kertaa iltapäivällä soundcheckissä kokeilemaan biisejä ihan livenä, Kurkilahti selvitti.
Palaute konsertista on Petri Hatakan mukaan ollut yksinomaan positiivista. Konserttia katsottiin runsaasti livenä, mutta myös jälkikäteen tallennetta on klikkailtu auki jo yli 6500 kertaa.
– Yleisöltä on tullut paljon hyvää palautetta, ihan tuntemattomatkin ovat laittaneet kiitoksia siitä, että mukavaa, kun oli jotain tällaista erilaista, mikä vei ajatukset pois tästä ajasta. Ja esiintyjien kanssa tunnelma oli alusta loppuun todella hieno, Hatakka totesi tyytyväisenä.
Hän uskoo, että vastaavanlaisia toteutuksia tullaan näkemään jatkossakin jossain muodossa.
– Jos nyt ihan heti ei samanlaista konserttia ehditäkään tempaista pystyyn, tämän tyyppinen toteutus voisi osaltaan olla hyvää jatkumoa esimerkiksi Kesän Soundille, tosin toivottavasti niin, että sitten olisi jo ihan livenäkin yleisöä paikalla. Näin voitaisiin saada mahdollisimman laajasti paikallisia erityyppisiä esiintyjiä mukaan ja uusikaupunkilainen musiikkiskene kasvamaan entisestään, Hatakka suunnitteli.
Konsertissa esiintyivät Sanna Arell , Susanna Pihlaja ja Kalle Klotz , Iiris Helpiö-Kilpeläinen ja Päivi Kurkilahti, Eero Laurell ja Krisse Heikkilä , Duo Metsäpirtti, Mikko Itäranta , 76Notes, Kärkö, Dinturist ja Surfing Lucifers. Ukilive-stream-konsertin tallenne on katsottavissa kokonaisuudessaan Uudenkaupungin kaupungin Youtube-kanavalla.
Päivi Sappinen