Avi asetti Pyhärannalle helmikuun loppupuolella uhkasakon, koska kunta ei aluehallintoviraston vaatimuksista huolimatta ryhtynyt tarvittaviin korjaaviin toimenpiteisiin päiväkodin olojen parantamiseksi. Uusia tiloja odotettiin runsaat kaksi vuotta.
Päiväkodin väistötilojen piti olla käyttövalmiit lapsille 14. huhtikuuta mennessä ja siinä onnistuttiin, mutta koronaviruksen aiheuttaman poikkeustilanteen vuoksi osaa päiväkodin tavaroista ei ole vielä ehditty siirtää.
Pyhärannan Satakielen päiväkoti paloi joulukuussa 2017 ja uuden päiväkodin rakennusmahdollisuudesta on keskustelut siitä saakka. Uuden päiväkodin suunnittelu on parhaillaan käynnissä ja se olisi tarkoitus ottaa käyttöön syksyllä 2021.