Sorolantien ylikulkusilta vaihdetaan ensi yönä

0
Sorolantien ylikulkusillan työmaalla vastaavana mestarina on Tomi Honkasalo (vas.), Uudenkaupungin kaupungin puolesta asioista tietää työpäällikkö Mikko Jalonen ja projektipäällikkönä työmaalla toimii Kimmo Roslöf (oik.).

Sorolantien ylikulkusilta Hepokarissa vaihdetaan ensi yön aikana. Ylikulkusilta vaihdetaan, jotta junaradan sähköistykseen liittyvät pylväät ja suojaseinät saadaan asennettua.

– Ylikulkusillan paikka muuttuu kymmenisen metriä lähemmäs sataman raskaan liikenteen kulkusiltaa. Ennen uuden sillan hankkimispäätöstä selvitimme myös vanhan sillan muutostöitä, mutta uusi silta tuli lopulta halvemmaksi, Uudenkaupungin kaupungin teknisten palveluiden työpäällikkö Mikko Jalonen kertoo.

Sorolantien vanha ylikulkusilta on tehty vuonna 1984. Vanha silta on tehty teräksestä, eivätkä sen vanhat rakenteet kestäisi junaradan sähköistyksen takia siltaan tarvittavia kosketussuojaseiniä. Uusi silta on kantavuudeltaan parempi.

– Sorolantien siltatyömaalla on tehty töitä nyt 1,5 kuukautta. Aloitimme työt raivaamalla alueelta puita sekä louhimalla kalliota. Valoimme betonista siltaa varten maatuet radan molemmille puolille, raumalaisen Maarakennus Jalonen Oy:n työmaan vastaava mestari Tomi Honkasalo kuvailee.

Työmaalla on tehnyt töitä päivittäin 2–6 työntekijää. Sillalta on vielä toistaiseksi saanut kulkea ja kevyttä liikennettä varten on tehty kiertotie työmaan ohi, mutta kulku katkaistaan tänään tiistaina.

– Ylikulku katkaistaan kokonaan seuraaviksi viikoiksi, koska kevyttä liikennettä ei voi päästää sillalle vielä siinä vaiheessa, kun työt ovat kesken, Maarakennus Jalonen Oy:n projektipäällikkö Kimmo Roslöf lisää.

Uusi rautarakennesilta saapuu paikalle tänään tiistaina noin kello 22. Silta on tilattu Pohjanmaalla toimivalta STH Steel Oy:ltä. Silta tuodaan Hepokarin raskaan liikenteen sillalle kokonaisena lavettirekalla ja kaksi suurta nosturia siirtävät sillan paikoilleen. Töiden on oltava valmiina aamuviiteen mennessä, koska ensimmäinen Yaran kemikaalikuljetuksista kulkee silloin radalla.

– Yöllisten nostotöiden lisäksi puramme vielä saman yön aikana vanhan sillan ja siihen liittyvät betonituet. Paikalla on silloin parisenkymmentä työntekijää ja myös VR:n ratatyövalvoja, Honkasalo kuvailee.

Uusi silta tuodaan paikalle täysin valmiina. Siihen on siis jo kiinnitetty verkkokaidekorotukset sekä kosketussuojat. Silta on myös aiempaa suurempi, koska sillä on pituutta 29 metriä ja painoa vajaat 30 tonnia.

– Se on kymmenisen metriä pidempi kuin aiempi silta. Siltaan tulee umpipuukansi poikittaisella lankutuksella, joten se kestää paremmin sään vaihteluita kuin vanhan sillan kansi, Roslöf kuvailee.

Kunhan rautarakennesilta on nostettu paikoilleen, on edessä vielä maisemointityöt, joissa esimerkiksi betonisten siltakeilojen liuskat päällystetään punaisella kivellä. Radan sähköistykseen liittyvien töiden takia siltaurakan on oltava valmis kesäkuun 15. päivä.

Myös Kaupunginlahden pohjukan tasoylikäytävään muutoksia

Maarakennus Jalosen väki tekee junaradan sähköistyshankkeeseen liittyen myös kaupungin keskustaan muutoksia. Kyseessä on Myllykadun ja Rantakadun kohdalta junaradan ylittävän kevyen liikenteen väylän eli tasoylikäytävän muutostyöt.

– Kevyt liikenne ylittää siinä kohtaa Kaupunginlahden pohjukassa junaradan. Kyseisen kohdan muutostyöt käynnistyvät heti, kun Sorolantien työmaa valmistuu, kaupungin työpäällikkö Mikko Jalonen kertoo.

Myllykadun kohdalta Rantakadun ylittävä suojatie siirtyy risteyksen toiselle puolelle ja alueella tehdään muutenkin pieniä muutostöitä.

– Junaradan molemmin puolin laitetaan hidastepuomit, jotta esimerkiksi pyöräilijät eivät voi polkea vauhdilla junaradan yli, vaan kulkijat kiinnittävät huomiota muuhun liikenteeseen, Maarakennus Jalonen Oy:n työmaan vastaava mestari Tomi Honkasalo lisää.

Sorolantien siltatyön sekä tasoylikäytävän uusimisen kustannusarvio on yhteensä 325 000 euroa.

Junaradan sähköistystyöt etenevät suunnitellusti

Turku–Uusikaupunki-junaradan sähköistystyöt etenevät aikataulussa. Valmista tulee syksyllä 2021. Koko radan matkalta esimerkiksi perustustyöt alkavat olla jo melko valmiina.

– Sähköpylväitä radan varteen on asennettu yli 600 kappaletta. Johdintöiden ja rakennustöiden valmiusaste on urakassa yli 33 prosenttia, Väyläviraston projektipäällikkö Pekka Rautoja kertoo.

Radan sähköistykseen liittyvät pylväät ja johtimet asennetaan tänä kesänä myös Uudenkaupungin keskustan alueelle.

– Urakoitsija ja kaupunki käyvät keskustelua pylväsmallista keskenään. Jos paikalle hankitaan Väyläviraston muualle asentamista pylväistä poikkeavat pylväät, niin kaupunki osallistuu erikoisrakenteen kustannuksiin, Rautoja lisää.

Junan varrelle aletaan rakentaa tänä vuonna myös sähköradan syöttöasemia, mutta ne otetaan käyttöön vasta ensi vuoden aikana.

– Urakoitsijalla on riittävästi työntekijöitä, eikä korona ole kiusannut vielä mitenkään. Teemme hyvin tarkkaa seurantaa koronatilanteesta joka työmaalla, koska olisi hankala tilanne, jos työntekijä saisi tartunnan ja loput työmaan työntekijät joutuisivat sen takia karanteeniin, Rautoja huomauttaa.

Hyvällä mallilla radan varrella on myös Hangonsaaren lisäraiteen rakentaminen. Parhaillaan täytetään merenrantaa raiteen pohjaa varten.

– Siellä maanajon valmiusaste on jo yli 70 prosenttia. Lisäraiteen pohjarakenne saa painua vielä vuoden, ennen kuin sen päälle voidaan raidetta rakentaa, Rautoja selventää.