Julkisuudessa on puhuttu jo koronavauvoista eli siitä, että runsas kotona oleminen saa syntyvyysluvut nousuun. Nähtäväksi jää, toteutuuko tämä ennuste, mutta ainakin vauvat ovat tervetulleita ja välttämättömiä koko kaupungin elinvoiman kannalta.
Uudessakaupungissa lapsiperheiden hyvinvointia edistetään tänä vuonna ainutlaatuisella Uki-paketilla. Se jaetaan neuvolassa tänä vuonna syntyneiden lasten perheille. Erilaisten tuotteiden lisäksi siinä on mukana monenlaisia palveluja (sivu 5).
Uudenkaupungin valtuustossa viime viikolla edennyt sivistys- ja hyvinvointikeskuksen rakentaminen on mittaluokaltaan suurempi hanke, jolla on merkittävä vaikutus lapsiperheiden arkeen usean sukupolven ajan.
Merkityksellisiä ovat kaikenlaiset, niin isot kuin pienet teot, lapsiperheiden hyvinvoinnin edistämisessä. Ne ovat osoituksia siitä, että kaupungissa halutaan ja osataan tehdä asioita ei vain nykyhetken vaan myös tulevaisuuden näkökulmasta.
Uki-paketissa aloitteen teki Siistii ry, joka on paikallisten nuorisojärjestöjen yhteistyöorganisaatio. Paketti kasvoi yhteisölliseksi hankkeeksi, johon lähti mukaan myös kaupunki, yhdistyksiä ja yrityksiä.
Viime viikolla julkistettiin myös uuden äitiyspakkauslaatikon sisältö. Sitä on maailmalla kehuttu ainutlaatuiseksi sosiaaliseksi innovaatioksi.
Uki-paketin tulevaisuus on vielä avoinna. Jos mukaan saadaan jatkossakin kumppaneita, siitä voi tulla pysyvä juttu, joka viestittää kuvaa lapsiystävällisestä ilmapiiristä ja täällä toimivien yhdistysten ja yritysten yhteiskuntavastuusta.