
Vakka-Suomeen perustettiin alkuvuodesta uusi urheiluseura, Vakka-Suomen Taitoluistelijat. Vaikka seura on uusi, on taustalla tuttuja ihmisiä.
Noin kymmenen vuotta taitoluistelua Uudenkaupungin Jää-Kotkissa valmentanut Milla-Riikka Aaltonen kertoo, että ajatus erikoisseurasta on kytenyt taustalla jo pitkään.
– Aina joskus luistelijoiden vanhemmat ovat kyselleet, jos olisi mahdollista perustaa oma seura, Aaltonen kertoo.
Nyt aika oli kypsä lähteä omalle polulle.
– Viime syksystä asti tätä on työstetty. Nyt olemme yhdistysrekisterissä ja seura on pystyssä, Aaltonen iloitsee.
Uuden seuran perustamisen taustalla on halu keskittyä nimenomaan taitoluisteluun. Viimeisten vuosien aikana kilpapuolen harrastajien määrä on kasvanut Uudessakaupungissa tasaisesti.
Lajin toiminta jääkiekon ja ringeten rinnalla on ollut ajoittain vaikeaa Jää-Kotkissa. Erityisesti jääaikojen tasaaminen on ollut hankalaa, mihin uuden seuran toivotaan tuovan helpotusta.
Kun jääaikoja on ollut liian vähän, on jäällä ollut välillä turhan paljon ruuhkaa.
– Taitoluisteluliitto suosittelee, kuinka monta luistelijaa saa olla samaan aikaan jäällä. Pahimmillaan olen ollut yksin 30 luistelijan kanssa. Se on yksi iso syy, miksi tarvitsemme lisää jääaikaa, Aaltonen kertoo.
Taitoluistelu on ollut vuosia osana Jää-Kotkien toimintaa. Mitenkään tavatonta erikoisseuran perustaminen ei ole.
– Suomessa on noin 80 taitoluisteluseuraa, joista noin 15 on enää monilajiseuroja, Aaltonen tietää.
Vaikka jääurheilukausi olisi loppusuoralla ilman koronavirustakin, on huhti–toukokuu tärkeää aikaa. Nyt kootaan tulevan kauden ryhmiä, sillä toukokuussa jaetaan jo ensi syksyn ja talven jääaikoja.
Jäsenhakemuksia on tullut mukavasti ja suuri osa Jää-Kotkien luistelijoista on siirtynyt uuteen seuraan. Luistelijoille siirtyminen on helppoa, sillä valmentajat ovat tuttuja.
Päävalmentaja Milla-Riikka Aaltosen lisäksi seuralla on tuntiohjaajina Iida Lahikainen , Aino-Maria Engblom sekä kaksi nuorta itsekin lajia harrastavaa Cecilia Paldanius ja Noora Hannula .
– Lisäksi meillä on joogaohjaaja ja alustavasti myös voimisteluohjaaja, jotta pystytään tarjoamaan monipuolisempaa oheisharjoittelua.
Seuralla on viisijäseninen hallitus, jonka puheenjohtajana on vielä kevätkauden Sari Markkula .
Seuran nimi on Vakka-Suomen Taitoluistelijat, joten tavoitteena on saada harrastajia koko seudulta. Suurin osa toiminnasta keskittyy Uudenkaupungin jäähalliin, mutta myös Laitilan hallia ja oheistiloja halutaan hyödyntää.
– Laitilassa aloitetaan ainakin oma luistelukoulu, Aaltonen kertoo ja lisää, että jatkossa Laitilassa voisi olla omia ryhmiä ja ohjaajia.
Moni pelkää kausimaksujen kallistuvan, mutta Aaltonen vakuuttaa, että uusi seura käynnistyy samoilla kausimaksuilla, joita luistelijat ovat edelliskautenakin maksaneet ja tavoitteena on säilyttää hinnat samalla tasolla.
– Kilpapuolen luistelijoiden tulee ilmoittautua seuraan huhtikuun aikana. Myös harrastepuolen luistelijoiden olisi hyvä ilmoittautua mahdollisimman pian riittävän jäämäärän takaamiseksi, mutta otamme mukaan kesken kaudenkin, Aaltonen kertoo.
Joulunäytöksen rinnalle pohditaan kevätnäytöstä
Uuden seuran tavoitteena on kasvattaa edelleen taitoluistelun suosiota Vakka-Suomessa.
– Uutena asiana tulee alle 3-vuotiaille tai vähän aremmille lapsille aikuinen–vanhempi-ryhmät, joihin voi lähteä vanhempien kanssa mukaan, Milla-Riikka Aaltonen kertoo.
Hän muistuttaa, että Vakka-Suomen Taitoluistelijat on pieni seura, mutta sekä kilpailu- että harrastustoimintaa pyritään yhä kehittämään. Myös aikuispuolelle on tulossa harrastetoimintaa.
Jatkossa seura aikoo järjestää kilpailuja ja näytöksiä. Jää-Kotkien joulunäytös on vetänyt vuodesta toiseen jäähalliin täyteen katsojia. Perinteestä ei haluta luopua ja sen lisäksi on pohdittu myös kevätnäytöstä.
Taitoluistelukausi loppui koronaviruksen vuoksi kesken.
– Olen lähettänyt kilpapuolen luistelijoille omatoimiset harjoitusohjeet, joita he voivat jatkaa. Kausi olisi muutenkin loppunut huhtikuun lopussa, Aaltonen kertoo.
Toukokuussa on suunnitteilla järjestää luistelijoille etätreenejä, mikäli oheisharjoituksia ei voida vielä muuten järjestää.
Uusi kausi alkaa – toivottavasti – elokuun alkupuolella, jolloin nähdään, kuinka uuden seuran ensimmäinen kokonainen kausi alkaa.
Jää-Kotkat tarjoaa taitoluistelua myös jatkossa
Taitoluistelu säilyy edelleen myös Uudenkaupungin Jää-Kotkien toiminnassa. Kauden 2020–21 toimintaa suunnittelee uusi työryhmä.
– Työryhmä työskentelee Jää-Kotkat Taitoluistelun tavoitteiden kirkastamiseksi, seuratoiminnan selkiyttämiseksi, ja iso tavoite on pyrkiä palauttamaan harrastukseen se punaposkinen hyvä mieli, jonka taitoluistelusta parhaimmillaan saa, seurasta kerrotaan.
Jää-Kotkissa jatketaan edelleen sekä harraste- että kilpailutoimintaa taitoluistelussa. Seuraan on saatu ohjaajiksi kolme nuorta, joista osa on seuran omia junioreita.
Kilpailutoimintaan käydään valmentajahakijoiden kanssa neuvotteluja tällä hetkellä.