Uudessakaupungissa tilanne ei ole sinänsä uusi. Kaupunki on selvinnyt useista kriiseistä tavalla tai toisella voittajana. Kriisit pitkittyessä kiristävät tunnelmaa. Ongelmat alkavat kasautua, eivätkä tukitoimet yllä jokaisen kodin tai yrityksen yksilöllisten ongelmien tarpeisiin.
Alussa yhteisöllisestä ja avuliaasta ympäristöstä tuleekin kilpailija, jonka tekemisiä aletaan seurata erityisellä silmällä.
Muutos näkyy erityisesti sosiaalisessa mediassa, joka vielä kuukausi sitten täyttyi sydämistä, kukkasista ja tsemppiviesteistä, mutta on nyt jo pääosin täynnä ”miksi toi sai noin paljon” ja ”mihin nämäkin rahat menevät” -viestejä.
Kaava oli selkeä. Ensin yhteen ääneen taivasteltiin, että mistä niitä tukieuroja oikein saa ja millaisilla kaavakkeilla niitä tulisi hakea. Sen jälkeen pohdittiin äänekkäästi, että kauankohan tähänkin vielä menee, kun asioita käsitellään. Nyt niitä on käsitelty ja jo tuhansia tukia yrityksille myönnetty, joten osin median suotuisella avustuksella on alkanut kritiikki siitä, että millähän perusteilla tämä ja tuo tuki on myönnetty.
Yritystuet eivät ole kellekään ilmaista rahaa vaan niiden saamiseen on tiukat perusteet ja niiden käyttöä valvotaan tarkasti. Näin ollen iltapäivälehtien otsikot siitä, kuinka Huutokauppakeisari sai 100 000 euroa, eivät vastaa todellisuutta. Keisarin tilille ei ole tulossa 100 000 euroa, vaan tuki myönnetään tarkasti ennalta määrättyihin kohteisiin ja niiden käyttöä tulee raportoida tarkasti.
Olisi siis toivottavaa, että emme tämän kaiken keskellä tekisi itse asioita vaikeammaksi kuin ne jo ovat. Väärinkäytöksiin on toki puututtava olivat ajat mitkä hyvänsä, mutta tarkoituksellinen eripuraisuuden kylväminen ei lopulta ole kenenkään etu.
Kaikesta huolimatta minä jaksan yhä kannustaa ja nähdä valoa tunnelin päässä. Eikä se valo ole tulossa oleva juna, vaan muistutus, että tämäkin on väliaikaista.
Minulta menivät kaikki työt kertaheitolla, kun yleisötilaisuudet kiellettiin, eikä ennuste kesästä ole mitenkään rohkaiseva. Kun itkut oli itketty ja alkushokista selvitty, oli pakko kääriä hihat ja keksiä uusia tapoja toimia.
Tiedän, että kaikilla yrittäjillä ei ole sama tilanne, mutta yrittäjähenkisyyteen kuuluu ratkaisujen etsiminen ja niiden toimeenpaneminen, eikä jatkuva kitinä ja selitykset siitä, miksi juuri minä en voi.
Kannustan kaikkia etsimään ratkaisuja itsensä, läheistensä ja yhteisönsä hyväksi. Etsitään se yhteinen hiili uudestaan ja puhalletaan samaan suuntaan, niin selviämme pienemmin kolhuin itse kukin.
Pete Poskiparta
kirjoittaja on
ulkouusikaupunkilainen viihdetaiteilija ja mentalisti