Autotehtaalla arki palautuu vähitellen

0

Arki autotehtaalla palautuu vähitellen, vaikka poikkeusolot jatkuvat. Tämä on Uudessakaupungissa, Vakka-Suomessa ja koko maakunnassa erittäin positiivinen ja odotettu uutinen.

Korona on nostanut pintaan talouden uhkakuvia, ja Suomen suurimman tehtaan tilannetta on seurattu mielenkiinnolla niin sen kotikaupungissa kuin muuallakin.

Kukaan ei tiedä koronan pidempiaikaisista vaikutuksista autojen kysyntään jatkossa. Lamapuheiden keskellä on huojentava tieto, että Mercedes-Benzin tilauskanta on hyvä, ja töitä riittää. Koko Valmet Automotiven osalta myös akkutehdas ja sähköautoihin liittyvä tulevaisuus ovat vahvasti mukana liiketoiminnassa.

Koronakriisin rantautuessa Eurooppaan Uudenkaupungin tehdas joutui lomauttamaan, kun komponenttien toimitus tehtaalle pysähtyi.

Tuotannon alkaessa ensi viikolla tekemisessä on otettava huomioon korona-aika, ja siihen on varauduttu hyvin. Suojaukset tehtaalla taudin leviämisen estämiseksi ovat monenlaisia suojamaskeista turvaväleihin.

Uudessakaupungissa on viime vuosina rikottu tuotantoennätyksiä. Tuorein niistä tehtiin viime vuonna siitä huolimatta, että tuotantoa jouduttiin loppuvuonna lomauttamaan.

Valmet Automotiven autojen valmistusmäärät ovat merkittäviä koko Suomen viennin ja talouden kannalta.

Uudenkaupungin tehdas on osoittanut ennenkin vahvuutensa haasteellisina aikoina. Ei pelkästään taloudellisen ahdingon aikoina, vaan myös silloin, kun tuotanto on lyhyessä ajassa kasvanut rakettimaisella vauhdilla. Tätä osaamista ei koska tahansa voi siirtää muualle.

Koko Varsinais-Suomessa on nopeasti käännytty positiivisesta rakennemuutoksesta kohti huonompia aikoja. Turussa Meyerin telakka kertoi viime viikolla yt-neuvotteluista, joiden lähtökohtana on 450 Turun työntekijän irtisanominen.

Risteilyalaa kohdannut äkillinen taantuma heijastuu myös moniin alihankintayrityksiin. Varsinais-Suomen yrittäjien tiedotteen mukaan Turun telakalla oli edellisvuonna 927 kotimaista alihankkijaa, joista lähes puolet toimii Varsinais-Suomessa.