
Valmet Automotiven tuotanto käynnistyy ensi maanantaina 11.5. ja tällä viikolla tehdas varautuu tuotannon käynnistämiseen. Koronaepidemia pysäytti huhtikuussa tehtaan tuotannon ja epidemia pyritään nyt pitämään tehtaan porttien ulkopuolella kymmenillä eri toimenpiteillä.
Kun tuotanto ensi viikolla käynnistyy, niin toukokuussa tehtaalla kootaan autoja yhdessä työvuorossa. Kesä- ja heinäkuun tuotanto pyörii kahdessa työvuorossa ja elokuussa tehtaan suunnitelmissa on palata kolmeen työvuoroon viidessä päivässä.
– Käynnistämme tuotantoa varovasti ja tavoitteena on, että syksyllä tuotanto olisi alkuvuoden tahdissa, toteaa Valmet Automotiven valmistustoiminnan johtaja Pasi Rannus .
Tänä vuonna tehtaan henkilökunnan kesälomat pidetään poikkeuksellisesti. Yleensä tehtaan koko tuotanto on ollut kesälomalla heinä-elokuun vaihteessa, mutta nyt henkilökunta on pitänyt kesälomia jo kevään lomautusten yhteydessä.
Koronaepidemia katkaisi tehtaan komponenttitoimitukset ja tehtaan tuotanto on ollut pysähdyksissä viisi viikkoa eli huhtikuun ja toukokuun alun. Työntekijät ovat olleet kesälomalla, työajantasaamisvapailla eli pekkaspäivillä ja lomautuksilla. Lomautukset päättyvät tehtaalla pääsääntöisesti tällä viikolla, ja kesälomien porrastamisella touko-heinäkuun ajaksi tehdas välttää jatkolomautukset.
Saksan autoteollisuus alkoi avautua huhtikuun loppupuolella ja alihankkijoiden toimitukset käynnistyivät. Ja nyt myös autotehtaan tuotanto käynnistyy.
Valmet Automotive valmistaa Daimlerille Mercedes-Benzin katumaasturi GLC:tä sekä A-sarjaa ja mallien tuotanto jatkuu ensi viikolla. Daimler käynnisteli omaa tuotantoaan jo Saksassa viime viikolla.
– Asiakkaamme tuotanto pysähtyi kaksi viikkoa aikaisemmin kuin meidän ja nyt he aloittivat oman tuotantonsa asteittain, huomauttaa Rannus.
Autotehdas teki viime vuonna tuotantoennätyksensä 114 000 autoa ja ennakoi aikaisemmin, että tänäkin vuonna ennätys rikkoutuisi.
– Koska tuotanto oli viisi viikkoa pysähdyksissä, niin tänä vuonna emme tee todennäköisesti tuotantoennätystä, ennakoi valmistustoiminnan johtaja Pasi Rannus.
Koronaepidemia muuttaa toimintaa tehtaalla, kun tehtaan tuotanto käynnistyy. Jo autotehtaan portilla oleva kookas kyltti muistuttaa turvaetäisyydestä, kosketuksen välttämisestä ja käsihygieniasta.
– Henkilöstön terveys on meille ykkösasia ja tulemme olemaan virusvapaa tehdas. Olemme tehneet ennaltaehkäisynä kymmenittäin eri toimenpiteitä, jotta epidemia ei pääsisi tehtaalle. Saksan autoteollisuus on jo käynnistynyt ja olemme ottaneet myös heidän toimintatapojaan koronaepidemian ennaltaehkäisyyn. Ja me toimimme osittain jopa tiukemmin kuin asiakkaamme, korostaa Valmet Automotiven henkilöstöjohtaja Tomi Salo .
Kun tuotanto ensi maanantaina käynnistyy, kaikki autotehtaan porttien sisäpuolella työskentelevät pitävät jatkossa suojamaskia.
– Meillä on jo nyt tehtaalla ensimmäisten tuotantoviikkojen tarpeeseen noin 60 000 maskia. Ja työterveyshuoltomme tekee tarvittaessa henkilöstölle koronatestauksia, jotta voimme estää mahdolliset altistumisketjut heti, alleviivaa Salo.
Valmet
Automotive
Autotehtaalla Uudessakaupungissa työskentelee noin 4 000 henkilöä.
Konsernilla on toimipaikkoja Suomessa, Saksassa, Puolassa ja Espanjassa.
Konsernin suurimmat osakkeenomistajat ovat valtion omistama sijoitusyhtiö Tesi ja sijoitusyhtiö Pontos Group, joiden molempien omistusosuus on 38,46 prosenttia. Kiinalainen Contemporary Amperex Technology Limited (CATL), joka on sähköautojen akkujen ja akkukennojen valmistaja, omistaa konsernista 23,08 prosenttia.