Täytyyhän nimittäin jokaisella itseään kunnioittavalla citymarttailijalla olla kodissaan viherkasveja. Ne luovat viihtyisyyttä ja puhdistavat ilmaa, niinhän naistenlehdet kerta toisensa jälkeen korostavat. Hengissä säilyvät kasvit kertovat onnistuneesta elämänhallinnasta ja asunnon tasapainoisesta, öö, fenghuista?
Olen yrittänyt yhteiseloa esimerkiksi bambujen, kaktusten, mehikasvien, murattien ja kodinonnien kanssa. Myös tulilatvat ja saintpauliat kävivät kokeilemassa onneaan. Näiden kasvien kohtalo oli melko armoton, mutta onneksi kuolema tuli nopeasti.
Tiesitkö, että esimerkiksi reippaasti yli 10-vuotiaan anopinkielen saa säännöllisen huonolla hoidolla kukkimaan? Niin se vaan puskee korkeiden lehtiensä lomaan hentoja valkoisia kukkia. Olisi myös ehkä syytä vaihtaa kasvi suurempaan ruukkuun, mutta sellaista ylellisyyttä ei ole kasveilleni vielä suotu.
Muuttokuormassani Turusta Uuteenkaupunkiin tuli muutama vuosi sitten myös 14 eri-ikäistä orkideaa. Turussa ne viihtyivät vanhan kerrostalon leveillä ja vetoisilla ikkunalaudoilla mainiosti. Venyttelivät varsiaan ja puskivat uusia vehreitä lehtiä ja ilahduttivat kukinnoillaan. Vettäkin ne saivat liki kuukausittain.
Nykyään näistä orkideoista ei ole hengissä kuin muutama ja kukkimisesta ei ole toivoakaan. Lehdetkin lerputtavat surullisen kelmeinä varjoisalla pohjoisen puolen ikkunalaudalla. Ehkä ne eivät saa tarpeeksi valoa tai niille pitäisi jutella enemmän. Kasteluväli ei ole muuttunut ainakaan tiheämmäksi.
Niin ja ne leikkokukat vasta ovatkin ihania, sellaisia sisustusohjelmatyylisiä stailauselementtejä. Suosikkejani ovat tulppaanit ja pionit. Ne pahuksen kaunokaiset tosin ovat melko vaativia tapauksia, koska vettä pitäisi vaihtaa, laittaa ravinnetta ja uutta imupintaakin leikellä säännöllisesti.
Naapurissani asuva viherpeukalo seurasi pari kesää epätoivoista toimintaani. Kannoin parvekkeelleni erilaisia kasveja, jotka viskasin kuolleena pihalle viimeistään kuukauden päästä. Puut varjostivat liikaa parvekettani, yritin selittää. Naapurini pohti uusia kasvivaihtoehtoja kanssani ja kannusti yrittämään. Yhtenä päivänä hän soitti ovikelloani, tyrkkäsi käteeni viherkasvin ja rohkaisi sanomalla, että sitä en varmasti saisi tapettua. Se oli kuulemma traakkipuu.
Oikeassa oli, koska yli vuotta myöhemmin se sama kasvi voi vallan mainiosti. Samassa ruukussa ja satunnaisella ylikastelulla.
Paljastettakoon, että parvekkeellani on ollut vehreä keidas viime keväästä lähtien. Kasvit ovat nimittäin huolellisesti valittuja aidonnäköisiä silkki- ja muovikukkia. Niiden hoidoksi kuulemma riittää satunnainen pölyjen pyyhkiminen.
Katja Kaartinen
toimittaja