Lähellä Kaupunginlahden pohjukkaa Myllykadun ja Rantakadun kohdalla tehdään parhaillaan junaradan ylittävän kevyen liikenteen väylän muutostöitä. Työt valmistuvat seuraavan parin viikon aikana, koska urakan luovutus kaupungille on jo 15. kesäkuuta.
– Homma on sujunut tosi hyvin, eikä työn aikana ole tullut yllätyksiä. Olemme tehneet muutoksia sekä omana työnä että aliurakoitsijoiden avulla, Maarakennus Jalonen Oy:n projektipäällikkö Kimmo Roslöf kertoo.
Rantakadun ylittävä suojatie siirtyy risteyksen toiselle puolelle ja alueella tehdään muutenkin pieniä muutostöitä. Junaradan molemmille puolille kevyen liikenteen väylälle asennetaan hidastepuomit, jotta junarata olisi turvallisempaa ylittää.
– Näiden lisäksi teemme kevyen liikenteen väylän reunaan kaiteet, jotka ohjaavat kulkijat oikealle reitille, Roslöf sanoo.
Rantakadulle tehdään risteyksen kohdalle myös uudet liikenteenjakajat ja niitä tulee valaisemaan samanlaiset valaisimet kuin muuallekin Rantakadun varrella.