Näen kirkkaammin, mitä entisestä elämästä kaipaan. Kaipaan ihmisiä ja huoletonta kanssakäymistä. Yksinäisyyden tunne on yllättänyt ainakin minut muutaman kerran, vaikka yleensä viihdynkin omassa seurassani. Kaipaan harrastuksiani. Ne ovat olleet paikkoja, joissa olen saanut ajatukset irti muusta arjesta ja päässyt uppoutumaan täysillä johonkin mieluisaan. Kaipaan tapahtumia ja erityisesti live-musiikkia. Siinä on jotain taikaa, kun saa jakaa erityisen kokemuksen vain paikallaolijoiden kesken. Yllätyksekseni monet etäyhteydellä välitetyt tapahtumat ovat tuoneet ripauksen tuota yhteisöllisyyden tunnetta.
Olen oppinut, että tunteet tuppaavat moninkertaistumaan, kun joutuu sopeutumaan ulkopuolelta määrättyyn tilanteeseen. Aluksi kaikki muuttui, mutta jo viikon jälkeen päivät sulautuivat yhdeksi sekavaksi murmelipäiväksi, jota on jatkunut nyt jo pari kuukautta. Kun tähän lisätään huoli ja epätietoisuus ja otetaan pois lähes kaikki normielämän henkireiät ja rutiinit, niin kyllä siinä saa hetken sopeutuakin.
Olen alkanut nauttia asioista, jotka ennen olivat vain arkisia itsestäänselvyyksiä. Pyöräillessä saattaa kokea hillitöntä vauhdin hurmaa, kun on ensin viettänyt pari viikkoa neljän seinän sisällä käyden ulkona vain kävelyillä. Kauppareissuista tulee monesti viikon kohokohtia, seikkailuja suorastaan.
Onneksi meillä on yhteys toisiin somen, puhelujen, videopuhelujen tai miksei postinkin kautta. Asun jo ennestään 600 kilometrin päässä monesta tärkeästä ihmisestä, joten tunsin itseni hieman tyhmäksi, kun en ollut aiemmin keksinyt soitella videopuheluita. Videoyhteydellä olen nyt jo päässyt esimerkiksi osallistumaan siskoni perheen lautapelituokioon.
Olen alkanut noteerata asioita, jotka eivät ole muuttuneet. Päivä pitenee. Luonto ei piittaa poikkeustilasta. Linnut laulelevat ja tuomet tekevät silmujaan ihan samalla tavalla kuin joka ikinen kevät. Niin kauan, kun ulkona saa liikkua ja käydä kävelyillä, pääni pysyy kasassa.
Lista voisi jatkua vielä pitkään. Kaikkein tärkein oppi on kai ollut muistutus elämän luonteesta. Luulemme tietävämme, mitä tulevaisuudessa tapahtuu, mutta lopulta elämä on aina ollut arvaamaton. Kaikista kuvittelemistani skenaarioista juuri tätä en osannut ennakoida, joten murehtiminen taitaa olla pidemmän päälle aika hyödytöntä ajanhukkaa.
Saana Viinikkala
Toimittaja