Kuinka linnut alkoivat muuttaa?

0
Muinaiset västäräkkien kantamuodot näyttävät eläneen tropiikissa.

Moni ehkä tulee näin keväällä pohtineeksi, kuinka lintujen huikeat muuttomatkat ovat saaneet alkunsa. Ainakin lintutieteilijöitä arvoitus on askarruttanut jo vuosikymmeniä. Kysymys on vaikea, sillä käyttäytyminen paljastuu fossiileista vain harvoin, mutta jotain on saatu selvillekin.

Tiedetään, että lintujen muuttamiseen vaikuttavat enemmän niiden elintavat kuin sukulaisuussuhteet. Toisin sanoen ei ole käynyt niin, että kaikki muuttolinnut polveutuisivat yhdestä muuttamisen keksineestä lajista ja paikkalinnut toisesta.

Lähisukuisissa lajeissa ja saman lajin sisälläkin voi olla muuttavia ja ympäri vuoden paikallaan pysyviä lintuja. Esimerkiksi mustarastaat ovat nykyään täällä eteläisessä Suomessa usein talvehtivia paikkalintuja, mutta osa muuttaa edelleen läntiseen Eurooppaan. Läheistä sukua oleva laulurastas sen sijaan lentää Välimerelle saakka.

Muuttaminen on siis kehittynyt monia kertoja eri linnuilla, ja usein myös kadonnut, jos se on käynyt tarpeettomaksi.

Toinen kysymys on, ovatko muuttolinnut alkujaan kotoisin etelästä vai pohjoisesta.

Elivätkö niiden esivanhemmat lämpimillä seuduilla, mistä ne alkoivat muuttaa kesiksi pohjoiseen runsaamman ravinnon perässä, vai pohjoisessa, mistä ne lähtivät etsimään leudompia talvenviettopaikkoja?

Yhdysvaltalainen ornitologiryhmä selvitti kysymystä muutama vuosi sitten yksityiskohtaisen sukupuun avulla. He saivat selville, että muuttolinnut – ainakin amerikkalaiset pikkulinnut – ovat useammin peräisin pohjoisessa eläneistä kantamuodoista kuin eteläisistä linturyhmistä.

Toisaalta västäräkeillä tehty tutkimus päätyi päinvastaiseen tulokseen: västäräkit olivat alunperin lämpimien seutujen paikkalintuja, jotka ovat useita eri kertoja alkaneet muuttaa pohjoiseen.

Tutkijat osoittivat useiden muuttolinturyhmien kehittyneen noin 20 miljoonaa vuotta sitten. Se oli aikaa, jolloin maapallon ilmasto vähitellen viileni, mutta varsinaiset jääkaudet eivät olleet vielä alkaneet.

Se kuulostaa järkevältä ajalta aloittaa etelän ja pohjoisen välillä liikkuminen, kumpaan tahansa suuntaan.

Muuttomatkat ovat pidentyneet, kun etäisyys alkuperäisen elinalueen ja talvellakin siedettävän lämpöisen seudun välillä on vuosimiljoonien aikana vähitellen kasvanut. Jääkausiin johtanut ilmastonmuutos ei ollut raju ja nopea kuten nyt meneillään oleva, vaan kesti kymmeniä miljoonia vuosia. Linnuilla oli runsaasti aikaa sopeutua.

Maija Karala

JÄTÄ VASTAUS

Please enter your comment!
Please enter your name here