Lisää Business Finlandin yritystukia alueelle

0
Business Finland on myöntänyt lisää tukea alueen yrityksille.

Valtion rahoitusyhtiö Business Finland on tehnyt lisää myönteisiä tukipäätöksiä vakkasuomalaisille yrityksille. Torstain tietojen mukaan Uudessakaupungissa on saanut tukea yhteensä 15 yritystä. Uusina yrityksinä mukana ovat Järven Kello ja Kulta ky, jalkinekauppaa tekevä Otzshoes Scandinavia Oy sekä muovituotteita valmistava Sjöberg&Wallenius Oy. Kyseiset yritykset saivat jokainen 10 000 euron tuen.

Myös Laitilaan on myönnetty lisää tukia. Aiemmin Laitilassa sai tukea jo kolme yritystä ja nyt tuen piiriin on valittu viisi yritystä lisää. Juhla- ja ruokapalveluita tarjoava Ahoskan Herkut Vuoriaho Ky sai 46 000 euroa ja ohjelmistojen suunnittelua ja valmistusta tekevä AmiPro Service Oy 100 000 euroa. Varastointipalveluita tarjoava Helistölä Logistics Oy, Linja-autoliikenne J. Salminen Oy ja materiaalien kierrätystä tekevä PS Processing Oy saivat kukin 10 000 euroa.

Business Finlandin tukea maksetaan yrityksille, joille korona on aiheuttanut tulonmenetyksiä sekä paineita toiminnan muuttamiseen. Edellytyksenä rahoituksen saamiselle on se, että yritykset kattavat itse 20 prosenttia avustettujen kehityshankkeiden kustannuksista. Business Finland myöntää tukea sekä esiselvitys- että kehittämisrahoitukseen.