Muistojeni Merefestit

0

Siitä on noin 30 vuotta aikaa, kun rippikouluikää lähestyessäni ihmettelin ihmispaljoutta kesäloman alkumetreillä. Markkinoilla oli väkeä ollut, mutta ei se ollut tällaista. Iltamyöhällä nauratti, kun Rauman Lukon suurimmat liigatähdet painelivat nykyisen Aittarannan kohdalta pienessä laitamyötäisessä yhteislaulun kera. Sori jätkät, mutta hyvä ettei silloin ollut karaokea.

Ja oli sitä benji-hypyssäkin äimistelemistä. Leijonapuiston vieressä oleva nosturi hilasi ylös ja sieltä tultiin linnuntietä alas köysi kintuissa kiinni. Ja toiset menivät vaijeria pitkin Kaupunginlahden yli, olisikohan joku ottanut pientä uintireissuakin.

Tervaportin edeltäjän päällä pidettiin tanssit. Siellä väki painoi rehellistä paritanssia sankoin joukoin. Anniskelualueita oli keskellä Alistakatua ja sinne kun ei tietysti asiaa ollut, niin pelattiin shakkia Sokoksen edessä paikallisen kerhon isoilla puisilla palikoilla.

Kun tajusi tämän jatkuvan, sitä odotti koko kesäkuisen viikon ämyreiden paikoilleen laittamista ja Valon Juhanin rauhallista ääntä. Se kävi kesän merkistä siinä missä asfaltilla pyrstöään keikuttava västärikkikin. Muutamana vuonna olin jakelemassa pesusieniä Kesäkuun Kutosen naisille Ketunkalliolla Oravakujan läheisellä pyörätiellä. Se liikkujien joukko tuntui loputtomalta.

Monta muistoa mahtuu väliinkin, mutta on pakko valikoida. Vajaat kymmenen vuotta myöhemmin Merefestit alkoivat työllä. Rullakiekon SM-liigaporukan kanssa kerättiin rahaa pitämällä laukaisupaikkaa ravintoloiden välissä. Joskus oltiin Pakkahuoneen lähistöllä, joskus makasiinien välissä. Äijäporukoiden osuessa paikalle Eaglesin kassa kilisi ja naurussa oli pitelemistä. Miehet testosteronia pursuen yrittivät saada tutkaan lämärillä NHL-lukemia. Ja paikalta lähdettiin olkapäätä pidellen.

Korona vei festitkin, vaikka nykymuotoisena sen hohto on omissa silmissä pahasti tummentunut. Kaupallista se lienee ollut silloinkin, mutta jotenkin se tuntui enemmän kaikkien yhteiseltä jutulta.

Aika on ehkä iskenyt kultareunuksia muistoihin, mutta siltikin kaipaan tiettyjä asioita. Kun talkootyössä ei kysytty ”Mitä minä tästä saan?”, kun aktiivisuutta ei tarvinnut katsoa ranteesta, kun kavereiden kuulumisia ei tarvinnut lukea tietokoneelta ja puskapissaan ei tarvittu hygieniapassia.

Maailma muuttuu Juhaseni, koeta sopeutua.

Juha Laine

liikunnanopettaja,

freelancetoimittaja